Tilannekatsaus parvekkeellani 30.7.2009

Noniin… vielä ehdin jotakin kirjoittamaan tänne ennen kuin lähden mökkeilemään… Harmillista, etten voi olla kokonaista viikonloppua reissussa, koska parvekerehuni todennäköisesti kerkeäisivät delaamaan parissa päivässä, jollei niitä kastella runsaalla kädellä! Hoitajaa en niille nyt tällä kertaa saa… kissat menevät luonnollisesti vanhemmilleni hoitoon, jossa niillä on oikein mukavat ja leppoisat oltavat 🙂

Elikkäs, tässä on sitten näitä kuvia, joita olen tänään kerennyt hätäpäissäni ottamaan.

Tässä kurkkupusikon kukintaa. En oikein tajua mitenkä nämä ihan tällä tavoin kävivät kukkimaan. Saattaa olla, että antamallani lannoitteella on jotakin osuutta asiaan. Nämä kymmenet kukat ovat auenneet parin päivän sisällä. Toivottavasti ne tuottavat sitten kurkkujakin. Kohta täytyy typistää noita rehuja kun menevät naapuriin 😀

Seuraavassa näet kesäkurpitsani tilanteen. Olen istuttanut sen myös ämpäriin. Minulla ei ollut alun perin mitään käsitystä, minkä kokoiseksi tuo rehu oikein kasvaa, ja nyt sen sitten taas huomaa 😀 Kasvi leviää aika laajallekin. Onneksi löysin sille paikan lattialta, mihin sen laitoin. Kuvassa oleva kukinto ei ole auennut vielää, ja se tod näk aukeaa TAAS kun olen jossakin muualla… *prkl*

Jouduin siirtämään toisen tomaattipuskan toisen viereen. En ole varma, kärsikö se valon puutteesta, kun sen lehtiin alkoi tulla semmoista rösöä, ja värit vähän lähtivät. Se oli muutoinkin selkeästi pienempi kuin tämä auringonvalossa kylpevä puska. Katsellaan, mitä sille nyt sitten tapahtuu.

Siirsin nokkoset tuolini viereiselle alustalle.

Veikkaanpa, etten pysty enempää näitä kasvejani munklailemaan tässä tilassa, mutta toivottavasti nämä järjestelyt nyt menis näillä loppuun saakka. Saattaa olla, että siirrän vielä paprikan sisälle ikkunan ääreen, kun sillä on hieman vaikeuksia saada partsilla valoa. Suurella todennäköisyydellä siirrän sen vielä toiseen ruukkuunkin, kun tuo nykyinen on huonosti salaojitettu.

Nyt pitää lopettaa taas tältä erää, ja palata astialle myöhemmässä vaiheessa. Hyvää päivän jatkoa ja nähdään taas! Mårjenttes.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top