Taimien hoitoa

Olen tänään tuonut loputkin taimet kotoa tänne talolle kasvamaan, ja osalle niistä oli heti tehtävä jotakin. Toivottavasti en sitten tapa niitä 😀

Tuossa aikaisemmin jo taisin mainita, että tilailin siemeniä Virosta, niin nyt niitä siemeniä on sitten itänyt. Olen laittanut suuren osan niistä turveruukkuihin kasvamaan, ja nyt tarvitsen niitä ruukkuja jonkin verran lisää. Ei ihan muutama kymmen tainnut riittää, voi helv***i sentään. Noh, ei auta muu ku painella kauppaan! Taimimultaakin pitää käydä ostamassa kun on tollasia pieniä pussukoita (14 litraa).

Koulin kaikki Blagovest-tomaatin taimet omiin ruukkuihinsa tänään ja samoiten itäneet Ruusunätkelmät. Jälkimmäisten kohtalo hieman pelottaa, koska ne eivät pidä siirtelystä. Toki tässä vaiheessa se saattaa vielä onnistua. Laitoin ne myös turveruukkuihin, jotta sen istuttaminen sitten olisi helpompaa kun sen aika koittaa. Menin vielä sekasin, minkä värinen mikäkin oli. Toivottavasti menee jotenki vielä oikein. Niitä on meinaan kolmea eri väriä tuolla, tai yksi siemenpussi sisälsi sekoituksen. Loput kaksi on valkoinen ja karmiininpunainen. Jälkimmäisiä en ole yhtään vielää siirtänyt mihinkään, niin ne tuskin sitten sekoittuvat muiden kanssa. Huomasin myös, että olen jättänyt listan kotiin toiselle tietokoneelle missä on lueteltuina nuo kaikki kasvit mitä minul on. Jouduin tekemään pilleistä uudet tunnistetikut kun en muista mikä noiden nätkelmien numerot ovat 😀 Noh, pitää käydä hakemassa ne tänään sieltä sitten. Hetki pitää vielä malttaa tässä kun lähden liikenteeseen. Pitää tossa tunnin päästä avustaa emohauvaa ruokkimaan tuo penikka.

Kävin tässä välissä siirtämässä parit taimet toisiin ruukkuihin. Ehkäpä sitten tulevaisuutta taas miettien, niin ei ole järkevää laittaa eri lajikkeita samaan istutusastiaan. Eli, laitoin yrtit tollaseen muovirasiaan itämään, missä nyt ostetaan jauhelihat jne, niin toiset niistä itää kuitenki nopeammin (tilli), ja ovat sitten mukavassa solmussa siellä jossakin vaiheessa! Eli seuraaval kerralla, Minna, istuta ne eri ruukkuihin! Eli uusiin ruukkuihin menivät Mirrinminttu sekä Lipstikka.

1 ajatus aiheesta “Taimien hoitoa”

  1. Noh, laitellaan sitten tähän vastauspuoleen viestiä että jää tuo aikaleima. Näkee vähän että kuinka monta kertaa olen tätä samaa kirjoitelmaa muokannut 🙂

    Elikkäs taas meni sitten joitakin taimia uusiin ruukkuihin/astioihin. Vuorossa olivat seuraavat rehut:
    Rakuuna, Basilika, Bidermeier Akileija, Kulta-akileija, Leukoija.

    Huomasin, että joitakin ”mysteeriakileijoja” on lähtenyt myös kasvuun. Keräsin viime syksynä joitakin siemeniä tuosta naapurin tontilta enkä tiennyt mitä akileijoja ne oikein olivat. Toin joitakin taimia myös sieltä tälle kaverin pihalle. Osan tiesin minkä värisiä ovat, osa on täyttä tuuria. Pääasiassa ne ovat violetteja ja vaaleanpunaisia. Tietysti sitten innostuin ostamaan toisenlaisiakin lajikkeita, kuten ”White Tower”. Ajattelin tehdä tuonne kaverin pihalle sellasen akileijaplantaasin. Jos jaksas vaik hakea jostakin semmosii kiviä, että tekis jonkun kivikon tuonne, minkä sekaan noita rehuja istuttais… saattas olla ihan kivan näkönenkin semmonen. Noh, katsotaan mitä kaveri sallii tehtävän 🙂

    Tuli tuossa aikasemmin ilmi, että olin jättänyt rehulistan kotiin tietokoneelle, niin eikun hakemaan vaan. Nyt se on tuossa tulostettuna. En tiedä, että onko ihminen sekaisin, kun sillä on listallaan 54 eri lajiketta istutettavaksi! Voi perkele! Noh, ei siinä muu auta kuin kokeilla loppuun asti. Kyllä tuo hamstraaminen jossain vaiheessa loppuu sitten.. toivottavasti. Huom, siis näistä on menossa parvekkeelleni varmaankin jotain 10 lajiketta, jotka on lähinnä tomaatteja ja kurkkuja. Tällä kertaa heitän ylimääräiset taimet OIKEASTI helvettiin, enkä yritä kasvattaa niitä kaikkia partsilla, niin kuin tein viimeeksi. Siitä ei nimittäin hyvää seurannut. Muutaman kurkun sain ja rutkasti tomskuja, ja loppu aika meni kasvien selvittelyyn kun olivat kasvaneet sisäkkäin (kurkut). Kesäkurpitsan unohdan tällä kertaa kokonaan (saamarin piikkikasa). Sitäpaitsi, niitä saa kesällä aika halvalla siihen nähden mikä vaiva niiden kasvatuksesta on 😀 Enivei, nyt takas suunnitelmien pariin ja sitten hauvelin hoitoon.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top