kesäkurpitsa

Tilannekatsausta 21.8.2009

Parvekkeellani on hurja viidakko! Ei se mitään…

Huomasin tässä parisen päivää sitten, että härkäpapu kukkii. Siinä on sellaisia pieniä kukintoja… mutta myös jotakin elukoita, jotka eivät ilmeisesti ole nyt niitä vihannespunkkeja. Olen nimittäin uittanut niitä mäntysuopaliuoksella, ja ne eivät näy vähentyvän. Käyn siis hankkimassa kirvoille suunnattuja myrkkyjä.

Olen ollut ahkerasti viime aikoina puutarha.net-palstan lukija ja kirjoittaja. ”Kivaa nähdä”, että en ole ongelmieni kanssa yksin 😀
Tätä kautta tajusin parvekkeelleni tulleen uuden tuttavuudenkin lajin, nimittäin se on papukirva (Aphis fabae), josta löysin kuviakin Googlaamalla. Kyseinen elukka on niin pieni, että en meinannut siitä ottaa mitään selvää edes suurennuslasilla. Siksi sitä punkiksi luulin alkujaan, koska en ole siitäkään vielää kuvia saanut. NYT sain kuvattua tuota kirvaa sitten jotensakin, ja vaikka siitä ei kauhean tarkkaa tullutkaan. Kirva on niin pieni, ettei kameran optiikka tahdo riittää, vaikka suurentavat linssit löytyvätkin. Piirteet olivat kuitenkin hälyyttävällä tavalla papukirvaa muistuttavat.

Tässä muutama kuva taas rehuista:

Tässä kurkunalkuja! Vasemman puolen kurkulla on mittaa 18cm ja oikeanpuoleisella 13cm. Milloinkohan noita voi syödä? Nuo ovat vielä aika piikkisiä. Liekö sitten piikit pitää jotenki poistaa, vai odotella, että ne itsestään ”tippuvat”.

Tämä on härkäpavun kukinto.


Tässä on yllättäen löytynyt mustasilmäsusanna. Olin laittanut tästä siemenen kasvamaan koristekrassien joukkoon, ja unohdin tietysti asian, koska patoja oli useita. Rupesin katsomaan, että mikä ihme tässä ruukussa oikein kasvaa, ja sitten muistin susannan! Siirsin äkkiä krassit toiseen paikkaan, ja annoin tämän uutukaisen kasvin kasvaa tässä padassa. Sehän teki kukkasen!


Tässä taas kuva pensastomaateistani ja kesäkurpitsasta. Kurpitsalta oli nuukahtanut yksi ”hedelmä”. Leikkasin sen tänään pois. Toivottavasti ei delaa. En ole ehtinyt yhtään kurpitsaa vielä syömään, ja olisihan se kiva, jos ees yhen sais maistaa 😀 Tälle kasville joutuu kyllä ensi kesäksi keksimään toisen kasvupaikan, kun ei ole järin käytännöllinen parvekkeella. Ensinnäkin, se vie tilaa aika paljon, ja toisekseen siihen raapii itsensä.

Tänään on muuten ihan ensimmäinen päivä, kun aurinko ei paista tähän aikaan (n klo 14.30-15.30) parvekkeelleni! Kävin juuri mittailemassa kurkkusatoa, niin olikin ihmetystä, kun aurinko paistoi, mutta sitä varjostikin vastapäätä oleva mänty. Olen aina kuvitellut, että parvekkeelle paistaa aurinko tällaiseen kellonaikaan vielä syyskuussakin. Täytynee pistää johonkin merkille näitä asioita, jotta osaa sitten hankkia itselleen oikeat rehut ensi vuotta ajatellen.

Tilannekatsausta 21.8.2009 Read More »

Rehut kasvavat 6.8.2009

Onneksi on vielä lämmintä ollut useina päivinä, niin rehut eivät tyystin kuole ennen aikkojaan…. nimittäin, parvekkeellani olisi rutkasti siivottavaa! Olen typistänyt joitakin kasveja rankalla kädellä, koska ne eivät meinaa mahtua partsilleni. Ei näköjään ole mikään este kasvulle istuttaa niitä muoviämpäreihin – ainoa asia, mikä pitää muistaa, on salaojittaa ne.

Salaojitus on nimittäin pelastanut usean rehun, koska jos lähtee pariksi päiväksi johonkin, voi niille antaa etukäteen rutkasti vettä ”lautaselle”. Itse hankin tällaisia vateja siementen itämistä varten, ja hokasin, että niitä voi käyttää juuri näissä ämpäreissä vateina… niihin mahtuu nimittäin useita litroja vettä. Ehkä vielä tulevaisuudessa ohjaan sadevedenkin parvekelasien ulkopuolelta, ja teen kastelujärjestelmän, jossa sadevesi tulee letkuja pitkin näihin astioihin. Tietenkin ”tulvasuoja” pitää olla, mutta saahan sen veden sitten ohjattua takaisin lasien ulkopuolelle sinne, mistä on tullutkin.

Juttelimme tuttavani kanssa myös näistä kesäkurpitsoista ja kerkesimme ihmettelemään, miksi niihin ei tule kurpitsoja. Noh, näköjään täytynee hieman odotella kärsivällisemmin, niin niitäkin alkoi ilmestymään. Kesikseni oli tehnyt jo useamman kukkasen, ja luulin, että niiden tilalle tulee sitten kurpitsa. Aikani lueskeltuani netistä, huomasin useamman artikkelin asiaa koskien, ja niissä kerrottiin kurpitsan tekevän erikseen hede- ja emikukkia. Toiset tuottavat kurpitsan, toiset ei. Ja jos tarkkaan muistan, niin taisin nyppiä noita kukkia varsineen siitä hitolleen. Kurpitsan alut tulivat lähes heti sen jälkeen näkyville.

Kurpitsa sai myös uuden paikan, koska en päässyt enää liikkumaan partsillani raapimatta jalkojani siihen. Baden baden sai tulla sisälle… kissatkin ovat näköjään sisällä sen päällä nukkumassa, ja onhan siinä mukavaa köllötellä telkkua katsomassa 🙂
Kesäkurpitsan viereen sijoitin toisen puskan tomaatteja.

Pitänee vielä löytää yksi asia, joka vaivaa suuresti: miksi tomaattipuskan lehdistä on tullut laikukkaita? Kasvi oli aikaisemmin hieman vähemmälllä valolla, eikä sen mullassa ole kauheasti lannoitetta, muuta kuin mitä olen ripotellut juurelle kastelua varten. Käytän sellaista punaista GrowHow:n puutarhalannoitetta muihinkin kasveihin, mutta tämä vaikuttaa jotenkin kärsineeltä. Olenko kastellut sitä kenties liikaa? Näiden tomaattien kohdalla tein vielä sellaisen erheen, etten muistanut jostain syystä salaojittaa ämpäreitä. Sen takia epäilen sitä liikakastelua. Täytynee vielä laittaa muutamat alusvadit kehiin ennenkuin nämä kuolevat tyystin. Voi näihin ämpäreihin jälkikäteenkin reikiä tehdä vaikkapa veitsellä.

Tuossa vieressä nämä kurkkupuskat ja härkäpapu komeudessaan. Kurkkupusikoissa on myös kurkunalkuja, tai tässä oikeanpuolimmaisessa kurkkupuskassa (valk. ämpärissä), joka on ilmeisesti tätä nk kasvihuonekurkkua. Siihen sain siemenet tuttavaltani.

Mustassa ruukussa oikeassa reunassa kasvaa härkäpapu, jolle joudun kohta tekemään jotakin karsimista. Se ei meinaan enää mahdu partsilleni, ja kiipeilee pian naapuriin. Olen jo kaksi kertaa typistänyt sitä. Veikkaampa, etten laita kyseistä rehua ensi kesänä enää tänne kasvamaan, kun eihän tuollaisessa ole enää mitään järkeä 🙂

Tässä pieni kurkun alku.

Rehut kasvavat 6.8.2009 Read More »

Tilannekatsaus parvekkeellani 30.7.2009

Noniin… vielä ehdin jotakin kirjoittamaan tänne ennen kuin lähden mökkeilemään… Harmillista, etten voi olla kokonaista viikonloppua reissussa, koska parvekerehuni todennäköisesti kerkeäisivät delaamaan parissa päivässä, jollei niitä kastella runsaalla kädellä! Hoitajaa en niille nyt tällä kertaa saa… kissat menevät luonnollisesti vanhemmilleni hoitoon, jossa niillä on oikein mukavat ja leppoisat oltavat 🙂

Elikkäs, tässä on sitten näitä kuvia, joita olen tänään kerennyt hätäpäissäni ottamaan.

Tässä kurkkupusikon kukintaa. En oikein tajua mitenkä nämä ihan tällä tavoin kävivät kukkimaan. Saattaa olla, että antamallani lannoitteella on jotakin osuutta asiaan. Nämä kymmenet kukat ovat auenneet parin päivän sisällä. Toivottavasti ne tuottavat sitten kurkkujakin. Kohta täytyy typistää noita rehuja kun menevät naapuriin 😀

Seuraavassa näet kesäkurpitsani tilanteen. Olen istuttanut sen myös ämpäriin. Minulla ei ollut alun perin mitään käsitystä, minkä kokoiseksi tuo rehu oikein kasvaa, ja nyt sen sitten taas huomaa 😀 Kasvi leviää aika laajallekin. Onneksi löysin sille paikan lattialta, mihin sen laitoin. Kuvassa oleva kukinto ei ole auennut vielää, ja se tod näk aukeaa TAAS kun olen jossakin muualla… *prkl*

Jouduin siirtämään toisen tomaattipuskan toisen viereen. En ole varma, kärsikö se valon puutteesta, kun sen lehtiin alkoi tulla semmoista rösöä, ja värit vähän lähtivät. Se oli muutoinkin selkeästi pienempi kuin tämä auringonvalossa kylpevä puska. Katsellaan, mitä sille nyt sitten tapahtuu.

Siirsin nokkoset tuolini viereiselle alustalle.

Veikkaanpa, etten pysty enempää näitä kasvejani munklailemaan tässä tilassa, mutta toivottavasti nämä järjestelyt nyt menis näillä loppuun saakka. Saattaa olla, että siirrän vielä paprikan sisälle ikkunan ääreen, kun sillä on hieman vaikeuksia saada partsilla valoa. Suurella todennäköisyydellä siirrän sen vielä toiseen ruukkuunkin, kun tuo nykyinen on huonosti salaojitettu.

Nyt pitää lopettaa taas tältä erää, ja palata astialle myöhemmässä vaiheessa. Hyvää päivän jatkoa ja nähdään taas! Mårjenttes.

Tilannekatsaus parvekkeellani 30.7.2009 Read More »

Parvekerehut 23.7-28.7.2009

Tässä muutamia kuvia parvekkeeltani…

Kesäkurpitsan kukinto

Tästä on vaikeaa saada kuvaa, jollei ole todellakin kohdallaan. Kesäkurpitsan kukka on avoin hyvin vähän aikaa. Kasvi oli tehnyt toisen kukan viikonlopun aikana, enkä taaskaan kerennyt ottaa siitä kameralla kuvaa. Tämä on otettu 23.7.2009

Kurkkupuskat kukkivat 23.7.2009

Tässä kuvassa on ensimmäistä kertaa kasvattamani kurkkupuskan kukinto. Kyseessä on lajike Chinese Slangen. Kurkkuun tulee kukinnot varteen lehtien väliköihin. Luulin ensiksi, että ne ovat ns. varkaita, mutta varmistettuani tädiltäni, ettei varkaita tarvitse, eikä pidäkään nyppiä, annoin rehun kasvaa. Kas kummaa – niistä tulikin kukkia! Nyt odottelen vesi kielellä milloinka saan näistä ensimmäisen sadon korjattua. ( kuva: 23.7.2009)

Kurkun oksiin tulee tällaisia hauskan näköisiä jojoja, joilla se tarrautuu kiinni mihin vain voi. Rehua kannattaakin seurata tarkoin, ettei se pölli naapurikasvin naruja, tai tarraudu muihin kasveihin hakemaan tukea. Niin kuin olen edellä maininnut, en ole aikaisemmin tätä lajia kokeillut, ja huomattakoon, että rehu tarvitsee paljon enemmän tilaa kasvaakseen, mitä minulla on tarjota. Asiahan on niin, ettei mitään voi heittää pois, jos vaikka…

Tulevaisuutta ajatellen, pysyttelen vain yhdessä kasvissa. Kasvi ei ole vaativa muun kuin veden suhteen. Olen myös lannoittanut sitä rakeilla suoraan ruukkuun mullan pinnalle ripotellen. Tällä hetkellä (28.7.09) joudun kastelemaan rehun päivittäin, ainakin kerran. Ja ruukkuun pitänee taas lisätä multaa, koska kohta juuret taas näkyvät ja kasvi saattaa kärsiä kuivuudesta.

23.7.2009

28.7.2009

28.7.2009 Ensimmäiset tomaatinraakileet ovat näkyvissä!

Tässä uudet herneentaimet kasvamassa. Oikealla puolella on saviruukussa yksi auringonkukka ja muutama päivänkakkara. (kuva: 28.7.09)

28.7.2009 Näkymä parvekkeelle

Parvekerehut 23.7-28.7.2009 Read More »

Scroll to Top