Siitä on jo vuosi kun Uuno-kissa poistui paremmille hiiriapajille…

Siitä on jo vuosi, kun vein rakkaan kissani Uunon, paremmille hiiriapajille… haluan tänään muistella häntä. Toivottavasti näen kyyneleiltäni kirjoittaa tänne mitään. Uuno kun sattui olemaan viimeinen lemmikkini, joka minulla oli. Ensin meni Spede 2017 (noin 16-vuotias), sitten meni Foxy kesällä 2019 (13,5-vuotias) ja viimeisenä Uuno, viikko ennen joulua 2019 (melkein 18-vuotias). Uunolla oli pitkä elämä! (vuoden takainen kirjoitus tästä). Sytytin tänään kynttilän ikkunalle Uunon muistoksi.

Minulla on Uunosta paljon muistoja, tässä pari. Uuno oli todella leikkisä ja touhuava kissa. Häntä oli aina mielenkiintoista seurata. Hieman villi mutta kuitenkin kesy. Alkuunsa ihan pienenä pentuna oli sylikissa, mutta sitten piti syystä tai toisesta noin kymmenen vuoden tauon, ennen kuin löysi sylini uudelleen. Haki läheisyyttä, mutta ei vaan tullut syliin. Spede oli hänelle se ”kainalo” mihin aina käpertyi hellyyttä tarvitessaan.

Tyypillinen kuva, minkä saatoin ottaa, oli sellainen, missä Uuno ja Spede olivat erittäin lähekkäin. Edelleen tänä päivänä Uuno ja Spede ovat kansikuvapoikina Facebookin Kissankulma -ryhmässä. Sinne voi siis liittyä jos sinulla on kissa! Perustimme sen aikanaan kissojen ystäville. Vaikka kissani ovat jo ”nukkuneet pois”, halusivat ryhmäläiset jostain syystä pitää minun kuvani kansikuvana tässä ryhmässä. Olen erittäin otettu kunniasta, ja minua ei häiritse, vaikka kuvassa ovatkin jo poismenneet kissani! Kiitos ja kumarrus ryhmäläisille tästä kunniasta.

Spede vasemmalla naama kameraan päin, Uuno käpertyneenä oikealla puolella.

Olen pohtinut tätä useasti, että miksi Uuno ei sylissäni sen ”kymmenen vuoden aikana” paljoakaan halunnut olla, tai ei vaan tullut syliin. Uunoahan ei voinut myös nostaa syliin missään vaiheessa, vaan hän alkoi aina rimpuilla. Minulla siis oli kaksi kissaa, ja selkeästi Spede vanhempana kissana oli pomo näiden kahden välillä. Ehkäpä tämä vaikutti asiaan. Mutta, kun Uuno vihdoin uskaltautui syliini vuonna 2013 keväällä, ei sitä meinannut saada sylistä pois! Hänestä kuoriutui aivan ihana sylikissa koko loppuelämäkseen. Kissanomistajan näkövinkkelistä tämä oli maailman paras asia! Sain vihdoinkin kissani syliin… se on loppujen lopuksi ainakin itselleni yksi hienoimmista asioista, mitä kissanomistajana voin kokea. Olen koonnut pienen neljän minuutin videopätkän YouTubeen missä Uuno on sylissäni.

Otin Uunon aina syliini kun mahdollista. Uunolla oli myös paljon paikkoja asunnossa, jossa hän sai katsella ulos ja kiipeillä. Makuupaikkoja löytyi ikkunan ääreltä. Paljon oli leluja. Ne lelut ovat vieläkin tuolla laatikossa. En tiedä miksi, mutta en vain ole saanut aikaiseksi viedä niitä mihinkään pois. Koirankin leluista iso osa on tuolla laatikossa. Täytyy kait viedä laatikko varastoon joku päivä…

Jos joku kissa halusi kiipeillä, niin Uuno halusi! Hän kiipeili pienenä pentuna vanhempieni olohuoneen tiiliseinää pitkin ylös. Sitä ei oikein meinannut kukaan uskoa silmillään, mutta siinä se vain veti kynsillään seinää pitkin ylös! Uuno kiipeili paljon. Jos sattui pääsemään vapaaksi vanhempieni takapihalla, oli hän aina puussa ensimmäisenä – pihalta ei poistunut. Ajattelin aina, että Uuno on suhteellisen villi kisu.

Uuno kiipeilytelineen huipulla – usein.

Uuno tulee olemaan sydämessäni aina pienenä söpöläisenä, koska Uuno oli vaan niin älyttömän suloinen kissa! En tiedä mitään muuta näin suloista kissaa, kerta kaikkiaan. Silti oli upea ja uljas raitapaita leopardimaisilla pilkuilla varustettuna… ripaus gepardin siluettia ja liikkuvuutta. Uuno oli oikein komea, ison kissapedon kaltainen kolli! Kiitos rakas pikku-kehveli, että pidit minulle seuraa sen yli 17 vuotta! Tulen aina rakastamaan ja kaipaamaan sinua

Uuno jätti komeudellaan moniin vaikutuksen. Eihän tällaisiin asioihin voi mitenkään etukäteen vaikuttaa, mutta Uunolla oli siinä suhteessa onnea, että turkkinsa oli niin upea, että häneen sekä turkkiin rakastuivat kaikki, ketkä hänen kanssaan olivat koskaan tekemisissä!

Rakkaudella ja suurella sydämellä Uunoa muistaen… ikävä on sanoinkuvaamaton

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Scroll to Top