Piha kohta valmiina

Tätä ei kyllä pitäisi koskaan sanoa, mutta alkaa vaikuttaa siltä, että kohta on piha valmiina 😀
Olemme kaverini kanssa tässä parin viikon aikana tehneet yhtä sun toista, mm. koira sai uuden verkon aitaukseen.

Edellinen aitaus näytti siis tältä (linkki kuvaan), ja nyt uudistettuna tässä pari kuvaa vaiheista.

Kuvassa on myös hauveli, jolle tuo aitaus on rakennettu. Maassa makoilee rulla puutarhaverkkoa jota tuossa paketissa oli 25 metriä. Säästösyistä hankin tätä korkeutta, koska muutoin aitaus olisi maksanut maltaita. Ostamani verkko oli 100cm:n korkuista ja siitä sai vedettyä kaksi kerrosta. Aitauksesta tuli siis 2 metriä korkea. Takaseinämät olivat valmiiksi jo ihan siistiä verkkoa, jotenka sitä ei tarvinnut uusia. Kävin hankkimassa aitaverkoin paikallisesta Minimanista ja sen hinta oli noin 40€.
Kuva jälkeen:

Aitauksesta hävisi uudistuksen jälkeen hieman neliöitä mutta sen kooksi jäi silti noin 20 neliötä. Saan sitten tuon kuusen alusen käyttöön tuolta muihin tarkoituksiin, esim. ajattelin viritellä sinne uuden lehtikompostorin. Samoin orapihlaja-aita saa kyytiä. Olen siinä jo yhden kerran raapinut itseni eikä se varmaan jää siihen kertaan. Joutunee varaamaan asiaa varten jonkin viileän päivän että voi laittaa pitkähihaisen paidan päälle kun aitaa käy karsimaan…

Purin parvekkeeltani puuritilän ja päätin tuoda sen kaverini pihalle terassiksi. Tässä muutama kuva miltä paikka näytti ennen terassialueen rakentamista.
Angervot

Kaivettiin nämä tästä ylös ja siirsin ne toiseen paikkaan. Angervot olivat oikeasti enen silpomista metrin korkuisia. Tässä kuvassa ne on jo pätkitty melkoisen matalaksi.

Terassialue ennen:

Alueen vasempaan laitaan kaidetta vasten on perustettu kukkapenkki, johon on laitettu kasvamaan ruusunätkelmiä kolme taimea sekä jalopähkämöitä.

Terassialue jälkeen:

Elikkäs se kukkapenkki on tuossa kivirykelmän jatkeena. Kivien alle olen laittanut maisemointikangasta ettei rikkaruohot pääse kalvaamaan viritelmääni.
Seuraavassa kuva jalopähkämöistä ja ruusunätkelmästä:

Siirsin jalopähkämöt tontin laidalta tien vierestä mukavempaan paikkaan. Ne olivat aikaisemmin todellakin huonossa paikassa vaahteran alla. Tontin reunalla juuri tuossa paikassa kasvaa korkeaa heinää, niin eihän noita edes näkynyt niiden seasta. Ne olivat lähteneet niin hyvin kasvamaan ja leviämään että päätin tehdä siirrännäisiä muuallekin. Vein taimia myös kaverille joka oli aikeissa kokeilla siemenistä kasvattamista.

Tuli sitten tasoitettua myyrien kaivamat keot. Toivon hartaasti, anteeksi vaan, että joku naapurin kolleista olisi käynyt tämän otuksen teilaamassa. Epäilen asiaa, koska tasoittamisen jälkeen kekoja ei ole tullut lisää niin kuin viime vuonna. Tietty, myyrillä saattaa olla poikaset tällä hetkellä niin eivät kuljeksi niin pitkiä matkoja. Toivon, että myyrä olisi tajunnut ottaa hatkat!

Nyt pihakuvat tältä erää ja lisää tulee kunhan pääsen ottamaan. Tarkoitus on vielä tehdä yksi kukkapenkki pihalle (näkyy toisessa kuvassa kivillä reunustettuna) ja suuren terassin laitamille (koira-aitauksen viereen) on tulossa kiviasetelmia sekä jättitatar, kunhan taimia alkaa näkyä. Kaverini lupasi antaa minulle muutamia joita laitan sitten kasvamaan. Samoiten ison terassin reunasta on hävinnyt kasvikehikko (valkoinen) jonka tilalle tulee matalahko kaide. Kehikko on tällä hetkellä käytössä talon vierustalla esteenä ettei koira pääse siitä kulkemaan. On sen verran huonossa kunnossa oleva viritelmä että poltan sen varmaan piakkoin. Puuhommia siis riittää vielä että saa uudet aidat ja kehikot 🙂

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top