Hyötykasveja parvekkeella – elokuun satoa

Tässä on muutama kuva kasvattamistani hyötykasveista. Ei niitä nyt niin paljoa mahdu tuonne partsille, mutta onpahan jotain tuoretta maustetta esimerkiksi jauhelihan sekaan, jos haluaa 🙂

Timjami + meirami samassa ruukussa. Siirretty jo sisälle keittiönpöydälle jatkamaan kasvamistaan.

Chilistä sain kerättyä satoa sen verran, että sain pari pientä pussukkaa pakkaseen.

Laitoin myös mansikkaa kasvamaan kukkalaatikkoon.

Sitten ihan tavallinen kukkanen, kesäpäivänhattu, joka ei kyllä hyötykasvi ole, mutta oli paprikan kanssa samassa laatikossa. Paprikalle kävi niin, että pistin sen kompostiin kun en jaksanut odotella, että se alkaisi edes kukkimaan! Ei kukan kukkaa siis vielää edes syyskuun alussa. Outoa.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top