Hauvapäiväkirja

Teen tänne nyt päiväkirjaa, mitä tuo pikkuruinen Nyytti oikein ”pitää sisällään”.

Kaikkihan lähti siitä, että pikkuinen hauveliini sektioitiin Foxista poijes. Nyytti painoi syntyessään 290g (kuulemma normaalin painoinen). En rupea tänne mitään painotaulukkoa tekemään, ne on kirjoitettuina tonne paperille. Kerron vain tapahtumia, mitä olen sattunut huomaamaan pikkuisessa. Paino kuitenkin nousee päivittäin…

14.4. Pikkuiselta on hävinnyt napanuora. Foxi pesee pienokaista aika tehokkaasti, vaikka ei oikein taida tajuta vielää mikä hänellä oikein on hoidettavanaan.

16.4. Tänään on ensimmäinen kynsien leikkuu. Nyytti ei vielää kestä selällään minun sylissä, niin siinä olikin hieman tekemistä, että sai leikatuksi kaikki.

20.4. Nyytiltä avautui silmät ja se seisoo välillä jo aika terhakkaasti – heiluttaa seisoessaan päätä sivuille kuin Stevie Wonder!

21.4. Nyytti otti ensimmäistä kertaa useita askelia peräkkäin, ja meno on aika huteraa, mutta vauhdikasta. Kynnet leikattiin taas. Eivät olleet kasvaneet niin paljoa, mutta sen verran, että oli pakko leikata. Tassusta saa jo kiinni, ja kynnet oli sillä tavoin helppo leikata, kun Nyytti nukahti selälleen syliini 🙂

22.4. Silmät ovat avautuneet entuudestaan ja jaloillakin pysytään ihan kunnolla. Punnituksesta ei meinaa tulla mitään. Foxilta poistettiin tikit leikkuuhaavasta tänään. Haava oli hyvin parantunut. Foxi on malttanut olla pennun luona paremmin, kun tikit eivät kutita ja nipistele. Pentu saa syödä rauhassa.

23.4. Nyytti sai tänään ekaa kertaa jauhelihaa. Semmoinen pikkuruinen palanen meni aika helpolla kitaan ja se saatiin huuhdeltua kurkusta alas äidinmaidolla. Pitää etsiä joku suurempi laatikko, missä Nyytin voi punnita, kun ei se kestä tuossa edellisessä alkuunkaan – tulee laitoijen yli! Kaveri osaa jo sen verran jaloillaan liikkua. Kova se on kiipeilemään Foxin ja minun päällä kun käyn tuolla kopperossa sen laittamassa syömään.

26.4. Hauveli istuu tänään ekaa kertaa ja ottaa jo useita askelia putkeen.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top