75-litranen allas

Edellisistä postauksista voi jo huomata, että talouteeni on tullut palettikaloille uusi (käytetty) 75-litranen akvaario. Päätin sisustaa sen uusiksi. Se oli kuin tornadon jäljiltä, kun palettikalapariskunta teki sinne poikaset. Ukkopaletti nimittäin kaivoi sellasia poteroita hiekkaan kaikkien kivien ja puupalikoiden alle, johon vanhemmat sitten veivät niitä poikasiaan “lenkille”.

Mutta tässä altaasta otettu kuva 28.3.2013

75-litranen akvaario

Yritän tehdä tuosta sellaisen kasviakvaarion. Ei hajuakaan, kuinka onnistun, mutta yritetään 🙂
Altaassa on seuraavat kasvit tällä hetkellä:
Hygrophila Pinnatifida -Sulkavesitähdikki (oikealla taka-alalla)
Staurogyne sp. – Suikerolehti (oikealla hiekkakumpareen päällä)
Echinodorus rubin – Rubiinimiekkakasvi (keskellä takana, vielä hyvin matala)
Rotala macranda – Punarotala (istutettu suodattimen eteen vasemmalle)
Cryptocoryne wenditii “Tropica” – Ruskomelalehti (vasemmalla edessä)
Lisäksi yhteen kiveen on istutettu jokin sammal, mutta en muista mikä. Lisäsin kiven tänään tuonne, joten se ei näy kuvassa. Onginsen ylös tuolta toisesta akvaariosta ettei siihen tartu jatkuvasti jaavansamal. Saapi sitten rauhassa kasvaa tuolla omaksi itsekseen 🙂
Taka-alalla on väliaikaisesti myös Hygrophila guianensis, ja kelluskasvina Konnanputki.

Kivet ovat kiuaskiveä, oliviinidiabaasi-kiveä.
Kasvit olen ostanut paikallisesta Norppis-liikkeestä. He muuten sanoivat, että kasveja voi tilata heidän kauttaan. Tietty, ns potteja on otettava tietty määrä, jos kasvi on sellainen, jota he eivät normaalisti myy. Sinne jäi vielä semmonen nivaska kasveja, jotka olisin mielelläni ostanut mukaan, mutta oli pakko säästää rahaa vähän pääsiäiseksikin 🙂 Sitten seuraavalla viikolla jotakin hakemaan…

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Shopping Cart
Scroll to Top