Ai että kuluva viikko on ollut taas täynnä kaikkea touhua. Alku näytti vähän siltä, että kevät on peruttu, mutta tulihan se lämpö takaisin kuitenkin. Kävin hakemassa serkkuni juna-asemalta maanantaina viettämään lomaansa täällä, niin kuin hänellä on ollut tapana. Kelit olivat aika koleat, ja takatalvikin ehti vielä tulla 11.4-12.4. 2025 välisenä aikana. Lauantaina päivällä kulki lämmin rintama ylitse, ja ilma lämpeni huomattavasti sen jälestä. Kevät tuli takaisin!


Vein serkun asemalle eilen lauantaina. Meillä oli hirvittävä määrä suunnitelmia, joita piti tällä viikolla toteuttaa, mutta niinhän siinä taas kävi, että emme saaneet mitään kummoista aikaiseksi. Tosin, eihän sellaista määrää asioita olisi varmaan edes mahdollista toteuttaa, mitä olin listalle laittanut.
Teimme kuitenkin jotain asuntoni siisteyden eteen. Sain vihdoinkin roipetta pois keittiöstä. Pidemmän aikaan pöydällä lorvinut suuri kukkaruukku on nyt tyhjä ja mullat on viety roskiin. Ruukussa oli peikonlehti, jonka olin pätkinyt. Laitan peikonlehden siihen takaisin, kunhan saan sen istutettua ensin toiseen ruukkuun. En siis istuta peikkoa siihen takaisin, vaan asettelen sen toisessa ruukussa siihen.

Jotain menee aina kuitenkin pieleen, ja niin meni sekin ajatus laittaa joulukuuselle renkaat alle. Muuten siinä ei ollut mitään ongelmaa, mutta kun laitoin alle kukkaruukulle tarkoitetun alustan, jossa oli valmiiksi renkaat kiinni. Se ei oikein ollut hyvä idea. Renkaat ovat liian lähellä toisiaan siinä alustassa kiinni, ja joulukuusta on hankala pitää tasapainossa. Eli, se ei oikein kestä itsekseen pystyssä. Pitää laittaa renkaat uudelleen kiinni toiseen kohtaan. Muuten idea oli loistava. Minulla on kissoille tarkoitettu rahi/pömpeli, joka toimittaa kuusenjalustan virkaa. Laitoin kuusen jalat rahiin kiinni nippusiteillä.

Yksi asia joka minua on raivostuttanut koko kevään on olohuoneen valaisintilanne. Sain roskalavalta niin kauniin kattovalaisimen, jolle en saanut tehtyä oikein mitään. Katossa se sentään on roikkunut, ja niin roikkui myös liian pitkä johtokin parisen kuukautta, ennen kuin tuttavani tuli käymään. En ylettänyt itse kierittää ylimääräistä johtoa suojarasian sisään. Noh, nyt se on sitten myös tehty, eikä ota niin pahasti kaaliin kun katselee kattoa. On kyllä vielä tarkoitus järjestää lampuille jonkunlaiset kuvut, joihin minulla mahdollisesti löytyykin jo tarvikkeet.


Köyhällä ei ole oikein mitään varaa ostaa valmiina
Sain aikaiseksi tuoda autosta järkyttävän kokoisen varjostimen kotiin. Meni siinä tovi miettiessä, että mitähän hemmettiä teksisin sille, mutta sitten minulla välähti. Laitan sen parvekkeelle kasvimaahan tolpan nokkaan, johon saisin sitten viriteltyä suojaharson tai -muovin. Kätevää. Sen saa kiinnitettyä keskeltä puutolppaan kiinni. Tarkoitus on ottaa varjostimesta kangas irti. Kankaasta saattaisi pystyä tekemään olkkarin kattovalaisimen lampuille kuvut.

Niin ne hommat etenee kevättä kohden. Tähän viikkoon on mahtunut vielä muitakin mutkia, jos asian voi näin ilmaista. Minulta nimittäin hajosi mikroaaltouuni. Sellainen asia, että olisin toivonut, ettei tähän konkurssiin tulisi enempää mutkia matkaan, mutta niin siinä vaan kävi. Olen nyt sitten hetken ilman mikroa. Serkkuni oli välittömästi tarjoamassa minulle apua, ja joidenkin keskustelujen jälkeen tulimme siihen tulokseen, että keittiötäni komistaa seuraavaksi Airfryer. Sellainen sattui löytymään paikalliselta Tokmannilta, ja viimeinen kappale. Imurikin vetelee viimeisiään, joten uuden hankkimista on harkittava senkin suhteen.
Kävimme serkun ja tädin porukoiden kanssa katsomassa elokuvan 100 litraa sahtia. En ala sitä sen enempää analysoimaa, mutta mainitsemisen arvoinen asia on, että en ole käynyt elokuvissa sitten Kill Bill 2! Nyt menin, ja olipas kokemus. En tiedä miksi en viihdy leffassa. No, ainakin nyt oli ihan kivaa kun oli hyvää seuraa. Serkku osti vielä naposteltavaksi Bio Vuoksen kuuluisia popcorneja. Bio Vuoksi on muuten legendaarinen elokuvateatteri. Eräskin vuosi siellä näytettiin ensiesityksenä Luokkakokous-elokuva, ja paikalle saapui itse Renny Harlin. Leffateatteri on noin kilometrin päässä missä asun. Isäni on joskus pikkupoikana käynyt ensimmäisessä näytöksessä.

Tulipahan taas herkuteltua. Olen monesti tehnyt hampurilaisia, kun serkkuni on käymässä. Hän jostain syystä pitää minun tekemästä ruoasta, niin onhan sitä kiva jotain kokkaillakin. Emme ehtineet käydä tällä kertaa hampurilaisia maistelemassa parissa paikassa, niin sen voi sitten korvata tekemällä itse. Tässä on Minnan Special Burger!

Jos joku tahtoo ideoita, niin tässäpä on pienehkö ohje, mitenkä olen tämän kyhännyt kasaan.
Tarvitaan hampurilaissämpylöitä (isoja), sika-nautajauhelihaa, salaatinlehtiä, tomaattia, suolakurkkua, cheddar-juustoa, kananmuna, korppujauhoa, valkosipulia, tavallista sipulia tai punaista sekä kastikkeita ja mausteita.
Pihvi
- Jauheliha 300g paketista pois ja kulhoon. Taikinaan lisätään: 1 kananmuna, 1tl sinappia, 1tl ketsuppia, timjamia 1/2tl, suolaa 1/2 tl, mustapippuria 1/4tl, valkopippuria hippunen, paprikamaustetta 1 tl ja korppujauhoa sen verran, että taikina jämäköityy (alle 1dl kuitenkin).
- Pihvi paistetaan pannulla valkosipulivoissa, myös sipulin voi paistaa samalla
- Pihviä ”painellaan lyttyyn” samalla kun sitä paistetaan. Käännetään useita kertoja, että lihaneste tulee pois. Asettele kypsän pihvin päälle sipulit ja juustoviipaleet
- Paahda samalla sämpylät pannulla. Ensin pohja ja sitten kansi. Pannulle öljyä ja valkosipulia.
- Sitten vaan kasailemaan burgeri
Jos haluaa oikein hifistellä hampurilaisen kanssa, suosittelen lisäämään purilaiseen vielä ananaksen. Sen kun paistaa lievästi savun makuisen BBQ-marinadin ja valkosipulin kanssa, niin johan lähtee! On ihan järjettömän hyvän makuista. Tietty, yksi kerros tuohon lisää, niin burgeri on hankala syödä, mutta jos satut omistamaan sellaisia paperisia evästaskuja, mitä grilleillä on, niin se auttaa kyllä tämän purilaisen kasaamisessa. Jos haluaa tulisuutta, voi väliin sujauttaa jalopenon palasia.
Taimet kasvavat
Unohdin melkein koulia tomattien taimet. Piti kylläkin tehdä se jo viikko sitten, mutta en vaan tässä serkun ollessa kylässä ehtinyt paneutua asiaan. Onneksi sentään muistin kastella niitä, etteivät ne pala tuohon keittiön ikkunalle. Ne ovat nyt sitten koulittu tänään ja isutettu omiin pieniin potteihinsa.

Toivottavasti nämä nyt lähtevät kasvamaan. Tein istutukset eri tavalla mitä aikaisempina vuosina, siksi hieman epäilen asiaa. Nämä siirrettiin taimimullasta nyt suoraan kasvuturpeeseen, johon lisäsin jokusen rakeen kanankakkaa.
Paprikatkin ovat vielä hengissä ja kasvavat ikkunan äärellä ihan kivasti. En ole vieläkään muistanut virittää näille sitä pientä tuuletinta. Jospa ensi viikolla sitten, ja toki tuo pöydän ympärystä pitää saada siistittyä ennen kuin sen läheisyyteen asettelee mitään, mikä pöllyttää vielä pölyjä lisää.

Avasin Vinted-tilin. Laitoin pari tavaraakin myyntiin. Tykkäyksiä tuli muttei ostoja. En oikein ole vielä päässyt tähän palveluun jyvälle, mutta eiköhän tuonne kohta pääse jotain laittamaan lisää, kun pääsee vaan vauhtiin. Etsin itselleni suuren pahvilaatikonkin, johon olen kasaillut myytäviä vaatteita. Joillekin vaatteille täytyy laittaa todella halpa hinta, mutta en esimerkiksi raaski myydä ihan muutamalla eurolla todella laadukasta ja kallista kylpytakkia, joka on jäänyt jostain tilailuista käsiin.

Siirtelin makkarista heinäseivästelineen olohuoneeseen kuvailuja varten. Minun täytyy nyt hieman priorisoida kuvaushommia, kun tuttavani toi minulle laatikollisen kosmetiikkaa, jotka lupauduin kuvaamaan hänelle. Tuli lyhyessä ajassa useita eri hommia, niin nyt sitten pääsen vasta osaa aloittelemaan.

Olen touhunnut vähän muutakin tässä männä viikoilla, joiden viljaa saa tänään mahdollisesti niittää. Tein tuttavalleni vaalivideoita, koska tänään ratkeaa kunnallis- ja aluevaalien tulokset. Hän on ehdokkaana molemmissa. Tällainen projekti on ollut sekä hauskaa, että mielenkiintoista. Olen oppinut videoklippien käsittelyä vielä lisää, joka on hyvä juttu. Mutta niistä sitten myöhemmin lisää. Minulla onkin vino pino odottelemassa videoklippejä, jotka pitäisi saada YouTube-kanavalleni esitettävään kuntoon.
Ei tällä kertaa muuta kun hyvää pääsiäisen odotusta! Kevät on jo täällä ja sieltä se kesäkin jossain vaiheessa tulee!



