Kestomaski – askartelupaja käyntiin

Löysin taannoin hyvän ohjeen, jossa kasvomaskeista voi tehdä sellaisia, että silmälasit eivät huurru. Onneksi peukalo ei ole ihan niin keskellä kämmentä kuin tavallaan voisi olla. Ajattelin, että laitetaanpas maskitehdas käyntiin! Valmistan maskit ylijäämäkankaista. Kestomaski on kuitenkin tämänhetkinen ”juttu”.

Vaikuttaisi siltä, että näille kestomaskeille tulisi lähitulevaisuudessa jonkin verran käyttöä ja kysyntää. Haluankin ensisijaisesti suojata oman perheeni, sukulaiset, rakkaat ystävät ja tuttavat! Tosin, nämä maskithan eivät suojaa täysin käyttäjäänsä, vaan muita maskin käyttäjältä. Se pitää aina muistaa ja ottaa myös huomioon. Toiset kun voivat olla koronan sattuessa kohdalle oireettomia – toiset taas kärsivät kunnolla! Täytyy siis suojata muut itseltä, jos asian voi näin ilmaista, ja niin kuin viranomaiset ilmaisevatkin. Kohta ilman maskia ei taida oikein päästä mihinkään sisälle… edes kauppaan. Sitä paitsi, kestomaski ehkäisee roskan tuottamista. On aivan järkyttävää katsoa, kuinka maskeja heitellään vaikkapa auton ikkunasta ulos kaduille…

Ajotien laidassa lojuva kertakäyttömaski.

Aloin valmistaa omia kestomaskeja. Niska-hartijaongelmaiselle tämä ei suinkaan ole mikään läpihuutojuttu, vaan Buranaa ja punkkua tarvitaan! Jos ehtisi tehdä muutaman tässä viikonlopun aikana edes… Tietenkin tiesin suunnilleen kuinka kauan maskin valmistamiseen kului aikaa, koska olinhan tehnyt näitä aikaisemminkin itselleni. Nämä ovat todella työläitä!

Tämä kestomaski on tehty bandana-huivista.

Aluksi oli tarkoitus tehdä kestomaskeja serkulleni. Sain hänen maskit tehtyä ja sen jälkeen aloitimme puhelinkeskustelun. Noh, siinä samalla sitä tuli silputtua kankaita uusiin maskeihin – ihan vaivihkaan. Niiden ompelu piti sitten kuitenkin aloittaa…

Serkun kestomaskit, eikä rillit huurustu.

Jaksoin pari tuntia väkertää maskien parissa… sitten oli pakko lopettaa… tähän pisteeseen jäätiin. M-kokoiset maskit olivat miltei valmiita ja L-kokoiset jäävät seuraavaan kertaan – niiden ompelelmista en edes aloittanut. Yhden maskin valmistamiseen menee rapiat puoli tuntia. Jatketaan projektia sitten jossain muussa vaiheessa…

Seuraavana iltana… tein maskit valmiiksi ja tässä yksi niistä. Menihän niihin koko ilta!

Kestomaski jossa silmälasit eivät höyrysty, ruusukuvio.

Oli aivan ihanaa saada ”joululahja” etukäteen! Tuttavani oli jostain syystä ajatellut minua, ja hän oli hankkinut minulle (tai löysi jostain) tällaisen leimasinsetin, jossa teksteinä on käsintehty-juttuja.

Leimasimet

Otin leimasinsetin välittömästi käyttööni! Leimasin kuvia johonkin käsittelemättömään pahvin tapaiseen pakettipaperiin, ja siihenhän ne sopivat aivan loistavasti. Kierrätysmateriaalit käyttöön 🙂

Tänään on muuten Suomen itsenäisyyspäivä. Tämä on ensimmäinen itsenäisyyspäivä ilmeisesti ikinä, kun presidentti ei järjestä televisioaikana itsenäisyyspäivän vastanottoa pressanlinnassa. Se järjestetään maailmantilanteen, eli koronan, takia virtuaalisesti. Ei voi muuta kun ihmetellä mitä täällä maailmassa juuri nyt tapahtuu. Kun ihmiset vaan tajuaisi, että ei ole koko ajan pakko matkustaa ja kuluttaa… että kohtuus kaikessa. Meidän pitäisi yrittää tehdä kaikkemme, että lakkaisimme tuhoamasta tätä maapalloa! Ei se riitä, että kierrätetään muovit jos seuraavana päivänä lähdetään kaukomatkalle Intiaan, ”kun haluun vaan mennä sinne”. Se on tekopyhää. Mikä saisi ihmiset ajattelemaan asioita ja kulutusta?

Kaikki asiat ovat jotenkin niin ristiriidassa keskenään. Minua ahdistaa tällaiset asiat. En tiedä mitä sitten itse tekisin jos rahaa olisi paljon millä rällätä… varmaan tuhoaisin just tämän maapallon! Toivottavasti kuitenkin voittaisin lotossa pääpotin ja tekisin kaikkeni säästääkseni maapalloa. Ei minulla onneksi ole mitään pakottavaa tarvetta lähteä joka vuosi mihinkään ulkomaille, asioita näkee televisiostakin, jos jokin nyt niin paljon kiinnostaa. Globalisaatio – kirosana. Haluan kuitenkin antaa tänään Suomen tasavallalle mahdollisuuden ja kunnioittaa itsenäisyyspäivää. Olemme onnekkaita, että synnyinmaamme on Suomi, vaikka se ei aina kaikista niin tuntuisikaan.

Kestomaski – askartelupaja käyntiin Read More »