Ihana Saintpaulia

Olen aivan täpinöissäni, kun tuttavaltani saatu saintpaulia alkoi kukkia ihan hiljattain! En ole kovinkaan montaa “santtua” saanut pysymään hengissä, saati sitten kukkimaan. Isälläni on vanhan ajan saintpaulia, jonka kukat ovat vaaleanpunaiset. Ei kuulemma ole varma minkä väriset ne ovat olleet alkujaan. Noh, katsotaan mitä tästä omasta vielä kehkeytyy jos saan pidettyä hänet hengissä!

Kävin hakemassa saintpaulian muistaakseni tammikuussa. Se oli jo tuolloin ihan mukavan kokoinen. En ollut alkujaan lainkaan innostunut koko kasvista, koska olinhan tappanut kaikki edellisetkin santut männä vuosina. Pitänee jatkossa kait viedä kaikki santtujen taimet tuttavalleni istutettavaksi, koska nyt näyttäisi siltä, että tämä yksilö kestää hengissä.

Saintpaulia kukkii

Olen erityisen tyytyväinen kukan väriin. Jotenkin muistan, että tuttavani sanoi tämän olevan sininen, mutta tämä on parempi!

Saintpaulian kaunis purppura kukinto

Tältä saintpauliani näyttää ylhäältä päin katsottuna:

Saintpaulia matolla ylhäältä katsottuna

Toinen kuva vielä ylhäältä päin…

Saintpaulia ylhäältä katsottuna

Olen pitänyt santtuni etelänpuoleisella ikkunalla. En suoraan auringovalossa, vaan olen “luonut” hajavalon ikkunalla olevien sälekaihtimien avulla ja laittanut vielä valoverhon ikkunan eteen suojaksi. Kävin jostain lukemassa, että santut tarvitsevat paljon valoa (ei suora auringonpaiste) ja kostean kasvualustan (ei märkä). Katsotaan mihinkä näillä ohjeilla pääsen!

Saintpaulia, kiinanruusu ja traakkipuu ikkunan äärellä

Pitää vielä kartoittaa valon määrää tässä kohtaa etten vahingossa paahda kasvejani. Tämä kun sattuu ilman suojakeinoja olemaan erittäin paahteinen paikka iltapäivästä alkuiltaan. Mutta ei tässä nyt tämän enempää näistä saintpaulioista, lisää muista huonekasveista sitten lisää tuonnempana.

Ihana Saintpaulia Read More »