Myrskyisä elokuu — trombi kävi kylällä

Elokuun viimeisiä päiviä viedään ja meillä on vielä ihan täysi kesä meneillään. Aika rientää, niin kuin muutenkin on koko ajan tehnyt, ja on vaan kerta kaikkiaan olevinaan niin kiire, ettei tännekään kerkeä kirjoittamaan. Tosin, minua on tässä aktivoineet duunihommat, jos se vaikka kelpaisi selitykseksi.

Olen siirtänyt työpisteeni olohuoneesta makkarin ikkunan äärelle, ja tässähän on oikein mukava istuskella ja katsella ulos samalla kun tekee läppärihommia. Piha on välillä täynnä pikkulintuja, muun muassa västäräkkejä, jotka ovat ilmeisesti jo muuttoretkellä. Välillä on parvi pikkuvarpusia. Ne todellakin ovat hauskoja, jos joku rasahdus kuuluu. Ihan huimia lentäjiä! Västäräkit eivät taasen pelkää mitään. Meinaa pyöräteilläkin jäädä kruiserin alle. Äsken naapuritalon mies kävi hakemassa ojanpohjasta fillarinsa. Ilmeisesti sen oli joku sinne liipaissut viime yönä, kun ukko sillä ajeli kuitenkin vielä eilen. Lukossa se ainakin oli, kun kerran availi sitä ja talutti kotia kohti.

Elokuu on mennyt siis töitä tehden. On myös ollut mukavaa saada viettää aikaa oman veljen kanssa, joka muutoin käy liiankin harvoin kotikonnuillaan. Kesä on ollut lämmin, ja olemme saaneet istuskella ulkosalla paljon. Veljeni on oikea säänörtti, jos näin voisi sanoa, ja meille onkin riittänyt paljon keskusteltavaa tapahtuneesta, joka ravisutti Imatraa 10.8.2024. Tästä läheltä kotiani pyyhkäisi nimittäin trombi, joiden jälkiä raivataan edelleenkin. Tein asiaan liittyvän videon, ja laitan sen loppuun. Onneksi kellekään ei käynyt pahasti.

Trombi 10.8.2024 Imatralla

Seurasin erästä myrskyä säätutkasta, ja se vaikutti, että olisi aika raju kun saapuisi kohdalle. Noh, meillä tässä satoi vaan vettä ihan kaatamalla. Sen verran tuli vettä, etten muista koskaan nähneeni moista sadetta näillä tienoin. Tämä myrsky kuitenkin sai ihan uuden käänteen kun se oli tuossa moottoritien kohdilla…

Kello 15.40 satoi hetkellisesti niin kovaa, ettei meinannut ikkunasta nähdä läpi.

Facebook alkoi täyttyä ilmoituksista, että puita on kaatunut siellä ja täällä. Hälytysajoneuvojen sireenit alkoivat myös kantautua tänne minullekin asti. Nyt on tapahtunut jotain todella poikkeavaa ja lähellä. Pitäisiköhän lähteä katsomaan mitä on tapahtunut ja jos joku tarvitsee vaikkapa apua? Tällaiset myrskyt voivat tuhota asutusta ja ihmisiä jäädä loukkuun paikkoihin. Pakkohan se on mennä katsomaan, jos tilanne on katastrofaalinen eikä auttajia ole tarpeeksi.

Latasin kruiserin akkua hetken, ja lähdin liikenteeseen. Akku on muuten todella hyvä varavirtalähde, jos sattuu tulemaan sähkökatkoksia! En tiennyt oikein tässä vaiheessa mitä ja missä oli oikein tapahtunut, niin kruisasin Rautioon Kolmenristin kirkon kautta. Se oli ainakin ihan paikoillaan kaikkine korjauspressuineen. Ajelin Kaukopään kautta Rautioon, ja siellä olikin tiet poikki. Paloauto tuli minua vastaan (ei pillit huutaen) kun käännyin Kurkvuorenkadulle. Ajattelin jos olisin mennyt Rautioon sitä kautta, vähän ”kiertäen” alueen, kun sieltä löytyy junaradan alitse menevä kevyenliikenteen alikulkutunneli. Ei sitten tarvinnutkaan mennä sitä kautta, kun siellä oli kaatunut todella monta puuta tielle. Moottorisahat lauloivat kaikkialla!

Käännyin takaisin, ja kruisailin toista kautta Rautiota kohti. Sielläkin oli tie poikki. Siltä alueelta oli kaatunut paljon puita ja pelastuslaitoksella meni muutama tunti, että saivat raivattua puut tieltä sivuun, jotta liikenne pääsi siitä kulkemaan. He raivasivat ensin kevyenliikenteen väylän, kuulin palastushenkilön keskustelua sen verran. Autoilijat pysähtyivät kysymään, voiko olla jotenkin avuksi. Saattaahan se olla, että sellaisesta olisi ollut enemmänkin haittaa kuin hyötyä. Saati sitten miten vaarallista on mennä sellaiselle alueelle ilman suojavarusteita, missä voi puita kaatua niskaan hetkenä minä hyvänsä. Minulla sentään oli kypärä päässä!

Trombi kaatoi suuria puita juurineen
Trombi kaatoi suuria puita juurineen

Jäin patsastelemaan Olkinuorankadun päähän risteykseen ja taivastelemaan mitä tuhoa tämä trombi oli saanut aikaiseksi. Ajoin erästä tietä pitkin hieman alaspäin, josta kaukaa kantautui moottorisahan ääntä. Matka tyssäsi, kun tiet olivat täynnä oksanpätkiä, omenia ja luumuja. Trombi oli tyhjentänyt marjapensaat ja puut ja viskellyt satoa ja oksia kaikkialle. En kehdannut ajaa kruiserilla niiden yli, vaan käännyin takaisin. Ei jotenkaan tullut mieleen edes ottaa kuvia asutusalueen tuhoista. Jääköön ne ainoastaan oman mielen syövereihin. Näky oli sen verran lohduton.

Puiden raivaus teiltä tapahtui nopeaan tahtiin

Minua vastaan tuli nuori nainen koiran kanssa. Hän oli jotenkin todella järkyttyneessä tilassa. Kysyin häneltä voinko auttaa, ja hän ei vastannut mitään. Jatkoi vain matkaansa. Toivottavasti hänellä on kaikki hyvin. Samalla kuulin jonkun sanovan, että ”tuolta se tuli golfkentältä”.

Päätin lähteä golfkentälle, joka on lähellä kotiani. Itse asiassa jälkikäteen kun miettii, niin osa siitä trombista on saattanut käydä jopa meidän talon vieressä. Ainakin vesisade oli sen mukainen.

Saavuin golfkentälle, ja siellä makasi puita sikin sokin pitkin kenttiä. Viheriöt olivat täynnä oksanpätkiä ja puiden latvoja. Kaunis golfkenttä oli täynnä luonnon roskaa! Tämän sotkun siivous veisi todella paljon aikaa. Mutta, niin siellä alkoi heti moottorisahat pärisemään ja ihmiset kävivät siirtelemässä oksia ja puita pinoihin.

Golfkentällä on erittäin aktiivinen käyttäjäkunta, jotka olivat tulleet heti pikimmiten raivaamaan tuhoja, ja siistimään paikkoja. Eihän tuon näköisellä kentällä voi mitään pelata missä on puita teillä ja viheriöillä miten sattuu. Kruisailin kuluneella viikolla kentän läpi katselemassa mitä siellä oli oikein tehty, ja pelaajat olivat ainakin päässeet jo paikalle. Puita oli vielä pinoissa vaikka kuinka paljon, mutta niiden pois viemiseen kulunee tovi. Puita on nimittäin alueella niin paljon kaatuneena ja pätkittynä, että niiden siistiminen voi kestää ties kuin kauan.

Menin golfkentältä kotiin vähän rauhoittumaan. Tällaiset tapahtumat saavat pienen pääni aivan pyörryksiin. Ilta alkoi jo hämärtää, enkä uskaltanut enää lähteä millekään tuhoalueelle tarkastusreissulle, kun tosiaankaan ei voinut olla yhtään varmaa kaatuuko siellä lisää puita. Seuraava päiväkin meni vähän odotellessa, kunnes päätin sitten maanantaina lähteä katsomaan, onko lempipaikalleni, Immalanjärven lintutornille, käynyt mitään. Alue oli myös jäänyt trombin hampaisiin.

Lähdin ajelemaan Lakasenpellon suunnalta lintutornille. Lakasenpellon laita-alue oli ottanut todella pahaa osumaa, ja trombin kulkureitillä miltei kaikki puut olivat joko kaatuneita tai katkenneita kuin tulitikut. En uskaltanut mennä lähempää tutkimaan, ja pyysinkin hieman kuvausapua tuttavaltani, jolla oli drone.

Kuvakaappaus videostani. Lakasenpellon ”huoltotie” kulkee moottoritien myötäisesti.

Tuhoja oli pitkin matkaa, kun menin lintutornille… alkoi jo hieman hirvittää mikä siellä odottaisi!

Mitä lähemmäksi olin tulossa lintutornia, sitä jännemmäksi tilanne muodostui. Katkonaisia puita oli kaikkialla.

Vuoksenniskalta alkava Seppoinpolku on kyllä kärsinyt pahoja myrskytuhoja. Edellä olevat kuvat ovat molemmat polun varrelta. En tietystikään ole päässyt kulkemaan Seppoinpolkua sen lähtöpisteestä lintutornin kohdille, koska siellä on vieläkin 31.8. puita kaatuneena kulkureitille. Reittihän kulkee Unterniskanjoen pengertä pitkin puusillalle, jonka jälkeen ylitetään Jäppilänniementie.

Trombi oli kääntynyt puusillan jälkeen lintutornille päin, ja tien varrella oli useita juurineen kaatuneita suuria koivuja. Tuhot olivat jo korjattu suurimmalti osin siinä vaiheessa kun pääsin paikalle, ja niistä ei ole kuvia. Mutta lintutornille sitten hieman jännittynein tuntein… ja olihan siellä aika lohduttoman näköistä. Seppoinpolku oli tästäkin kohtaa poikki, ja reitin varrelle oli kaatunut useita puita. Lintutornin kaiteen päälle oli myös kaatunut suurehko puu. Eli tornille ei päässyt.

Ei tänne uskaltanut paljon jäädä patsastelemaan kun kaikkialta kuului epämääräistä narinaa. Tuli sellainen tunne, että minä hetkenä hyvänsä joku puu voisi vielä kaatua niskaan. Äkkiä pois ja kohti uimarantaa!

Uimarannalle saavuttuani näky oli myös aika lohduton. Ikään kuin uimarannasta olisi pyyhkäisty muutama vuosikymmen pois. Kerroin eräässä artikkelissani, kuinka olin ollut Amaging race-tapahtumassa auringolta suojassa erään puun alla, niin kuin ihmeen kaupalla tämä puu oli selvinnyt trombista ehjänä! Vain ne kaksi puuta olivat vielä pystyssä, jotka silloin suojasivat minuakin. Tulipas jännä tunne. Viereiset puut olivat kaatuneet, ja seuraavassakin kuvassa on vielä yksi puu kenollaan minua suojannutta puuta vasten.

Immalanjärven Lietteen ranta kärsi trombituhoista elokuussa 2024
(Klikkaa kuva suuremmaksi)
Trombi kaatoi terijoensalavan 10.8.2024

Trombi oli ilmeisesti kulkenut tästä golfkentälle. Että, on meillä ollut elokuussa kaikka tapahtumaa täällä kotikonnuilla. En kerro tästä nyt tämän enempää tässä artikkelissa vaan jatkan sitten joku toinen kerta, koska tuhoja on vielä rutkasti muuallakin. Laitan vielä videon loppuun josta voi katsoa lisää tuhoista.

Pitäisi pestä ikkunatkin tässä vielä, että saisi aloittaa syksyn vaiheiden kuvaamisen keittiön tai makkarin ikkunasta. Toivottavasti intoa riittää. Tarkemmin kun ajattelee, niin kaikki ikkunat pitäisi pestä hyvissä ajoin ennen syksyä. Meille on luvassa erittäin lämmin alkusyksy, niin ei ainakaan tarvitsisi palella ikkunoita pestessä. Mutta pidemmittä puheitta, tässä on tekemäni video, joka on julkaistu 27.8.2024.

Pääjäässä.com-kauppa

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top