Uuno valokuvamallina

Uuno-kissani täytti keväällä 16 vuotta, ja tuttavani pyysi tuomaan hänelle Uunon kuvattavaksi… tuttavani on siis ihan oikea valokuvaaja, eikä tällainen satunnaisia kuvia räpsivä harrastelija, niin kuin minä 😀 Kuvista tuli oikein ihania, ja laitan niitä nyt tänne näkyville. Täällä olevat kuvat eivät ole korkean resoluution kuvia! Eli laatu on saattanut hieman kärsiä erinäisten siirtelyjen takia 🙂

Ensinnäkin, kuvaaminen oli saletisti haastavaa, kun kissa piti saada kävelemään alustaa pitkin tietystä kohtaa. Kaikki keinot otettiin käyttöön. Oli leluja ja kissanminttua ja vaikka mitä muuta. Ympäristökin oli Uunolle hieman outo. Uuno makasi mieluummin viereisellä sohvalla kuin kuvauslevyn päällä, tai sitten makasi levyn päällä pitkin pituuttaan häntä roikkuen levyn ulkopuolella, jolloin kissa ei ”mahtunut ruutuun”

Kuvien Copyright © Toni Miettinen 2018

Löydettiin me tällainen koristesaavikin, mihinkä Uuno meni ihan mielellään 🙂
© Toni Miettinen 2018

© Toni Miettinen 2018

Höyhenet on ihan jees 🙂 Eivät olleet tosin oikean linnun höyheniä…
© Toni Miettinen 2018

Tässä yritetään saada Uuno haistamaan kukkasta…
© Toni Miettinen 2018

Kyllä sitä kukkasta käytiin sitten haistelemassakin ajastaan kun herra itse halusi, vaikka ilmeestä päätellen herraa alkoi moinen käskyttäminen jo pänniäkin. Että haistellaa ny sit!
© Toni Miettinen 2018

Tällainen Uuno on… vieläkin kuin suloinen kissanpentu 🙂
© Toni Miettinen 2018

Onneksi sitä sai vielä kuitenkin ihan loikoillakin siinä kuvauslevyn päällä 🙂
© Toni Miettinen 2018

Valokuvien ottaja, Toni, kuvailee mielellään muitakin lemmikkejä (Imatralla), että jos mielenkiintosi heräsi tämänkaltaisiin kuviin, niin laitapa minulle viestiä, niin välitetään yhteystiedot sitten 🙂 Toni kuvaa myös koiria 😉

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *