Siementen setvimistä 11.2.2015

Joku ehti mainita, että on laittanut jo chilit itämään tälle vuodelle, niin päätinpä sitten itsekin ryhtyä toimeen…
Ulkona on vielä täysi talvi… Kuva otettu ikkunastani 11.2.2015. Kirjoitushetkellä osa on jo sulanut pois, kun tässä oli välissä kaksi suojakelipäivää.

Ei muuta kun kaivetaan tarvikkeet esille! Nyt tuo siemenkokoelmani sentään mahtuu tuohon kenkälaatikkoon…

Laitoin viime vuonna ensimmäistä kertaa kasvamaan chilipaprikaa, ja näitä pystyi jopa syömään ilman että korvista nousi savu. Päätin siis laittaa samoja tänä vuonna. Niitä voi kuitenkin kuivattaa, tai pakastaa, ja siten käyttää myöhemmin. Olin myös jossain vaiheessa poiminut siemeniä yhdestä hybridistä, jonka sain aikanaan tuttavaltani. Kokeilen siis jos ne lähtisivät itämään. Jos eivät idä, niin saanpahan tilaa siemenlootaan 🙂

Löytyi vielä avaamattomia siemenpusseja viime vuoden ostoksista… täytyy keksiä näille jokin kasvupaikka.

Uusiakin tarttui mukaan kaupasta… en usko, että kärhöni säilyvät tuolla hengissä niin jotain pitää keksiä tilalle. Halusin helppoja kukkivia köynnöksiä, niin tästäpä sitten varmaan iloa löytyy pidemmäksikin aikaa. Yritetään kerätä siemenet talteen, niin ei tarvitse joka vuosi sitten käydä ostoksilla. Enkä vieläkään päässyt eroon kiinanastereista!

Laitoin myös itämään kissoille ohraa ja keittiöön yrttejä, basilikaa ja timjamia. Ne ovat tuoreena niin hyvänmakuisia ja tuoksuvatkin hyvälle. Pitää testata akvaariolamppua noille tuleville kasveille, jos siitä olisi jotain apua valoasioissa. Löytyi tuolta kaapin pohjalta yksi ylimääräinen.

Leave a Comment

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *