Syyskuu loppuu mutta syksy jatkuu

Syyskuun viimeisiä päiviä viedään. Kylläpä kului tämä kuukausi nopeasti! Oli tarkoitus tehdä sitä sun tätä, ja niin kuin yleensäkin, aina jotain jää tekemättä. Olen kyllä pysynyt nyt mukana päiväaskareiden kanssa ihan mukavasti, ettei nyt ihan kauhea kaaos ole, vaikka katalogista tämä kämppäkin onkin kaukana. Mutta kuitenkin, jotain on tehty.

Tomaattisatoa vielä syyskuussa.
Syksyn satoa kerättynä 24.9.

Ensi yöksi (ma-ti) on tulossa ihan yöpakkasta. Tämähän tarkoittaa sitä, että parvekkeella kuolee kaikki! Keräsin viime viikolla tomaatit pois, kun lämpötila kävi silloinkin aika lähellä nollaa. Nyt se vaan menee alle nollan. Pähkäsin, että jos nyt kuitenkin nostaisin paprikat ja chilin vielä sisälle kasvamaan. Saisin jatkettua niiden kasvukautta ihan roimasti. Pelottaa vaan ne ötökät!

Chili on ihan täynnä kukkia ja podeja vielä syyskuun lopussa.

Olisi aika hyvä paikka tiedossa keittiössä, mihin hydrotomaattikin tulee. Voisin viritellä niille kasvivalonkin, kun sellainen sattuu olemaan. Niille pitäisi virittää harso ihan vaan siksi, että jos on ötököitä, ne eivät leviäisi muualle. Noh, onhan minulla muutama tunti aikaa miettiä asiaa. Huomenna kasvit ovat jo mennyttä, jos ne jäävät parvekkeelle ensi yöksi. Keli alkaa viiletä jo 19 maissa, eli jos pitää tehdä jotain, niin sen tulee tapahtua hyvissä ajoin ennen tuota ajankohtaa.

Huonekalut in memoriam

Joskus käy niin, että en ehdi edes sisustuskuvia ottamaan hankkimistani huonekaluista, kun ne ovat jo niin sanotusti jatkamassa matkaansa toisiin koteihin (tai kaatopaikalle). Viimeisin kaluste, josta olen luopunut, on nojatuoli. Lahjoitin tämän haikein mielin eteenpäin. Se sai uuden kodin tuttavaltani. Sain olohuoneeseen lisää tilaa, eikä minun tarvitse enää stressata kuinka järjestelen kalusteita.

Olen ajatellut freesata olohuoneen yleisilmettä vaihtamalla suuren tummasävyisen viskoosimaton räsymattoihin. Nyt pitää vaan löytää sopivat matot, jossei niitä omasta takaa löydy valmiiksi. Pitää heittää visiitti häkkivarastoon, kun olen kiikuttanut sinne ties mitä mattoja. Massiivinen sohva hieman häritsee mattovalintoja, koska sen leveys on 230cm, ja harvoin on mitään peruskokoisia niin suuria mattoja, jotka sopisivat sen kanssa yhteen. Matot tuppaavat olemaan liian lyhyitä (tai kapeita). Nykyinen matto on jotain 300cm x 200cm.

Kyllä on kertynyt kaikkea krääsää aikojen saatossa, mistä nyt haluaa eroon, tai ainakin niille pitäisi keksiä jokin järkevä säilytyspaikka. Lemmikkien kanssa tuli hommattua aika paljon mattoja, kun ne likaantuivat aika nopeaan tahtiin. Milloin kissa oksensi johonkin, tai sattui joku muu vahinko. Minulla olikin hommattuna niitä pyyhittäviä allergiaystävällisiä terassimattoja, juuttimattoja, vai mitä lie. Nyt niistä on vain yksi käytössä keittiössä. Kyllästyn niin nopeasti asioihin. Ne matot ovat todella kivoja, että en aio luopua niistä. Vaihtelu vaan virkistää. Juuttimattojen kanssa on se hyvä puoli, että kun ne rullaa kasaan, ne pysyvät pystyssä itsekseen toisin kuin räsymatot.

Kaikkea sitä tulee pähkäiltyä vielä. Mietin, jättäisikö ötökkäverhon paikoilleen parvekeoven eteen, niin se olisi valmiina ensi kesää varten. Mutta eihän se käykään kun ovi ei mene kiinni. Sehän on otettava muutekseen tänään alas sieltä kun on tulossa niin kylmä yö, että väliovi on saatava kiinni! Tiiviste on sisemmässä ovessa.

Parvekkeella lensi vielä äsken joku ötökkä, ja näin eilen vielä pitkähäntäisen pistiäisen kiipeilemässä ikkunaa vasten. Olikohan se etsimässä talvehtimispaikkaa. Nyt se tulee tietysti rehujen mukana sisälle. Pervekkeelta pitää muutenkin tuoda tavaraa sisälle pakkasen alta. Tekemistä siis tiedossa tälle iltapäivälle. Pavilijongin seinän voisi ottaa alas, ja sen mukana pitsiverhot ja koristevalot. En usko, että koristevalot pitävät pakkasesta. Pavilijongin rungon avoimet putket on tilkittävä jollain, ettei sinne pääse ötököitä. Kohta tulee kiire.

Kissat ovat tulossa lokakuun puolen välin jälkeen viikoksi hoitoon, niin parveke pitää olla sellaisessa kuosissa, ettei sinne tarvitsisi mennä. Voisin viritellä kisuille loikoilupaikan parvekkeen oven eteen. Jouluksi siihen on tulossa joulukuusi. Se on varmasti paras paikka sille. Kissojen raapimistolppa kaipaa tuunausta. Se on purkautunut ikävästi. Muistaakseni minulta löytyy jostain köyttä, mitä kieputetaan tolpan ympärille.

Raapimisteline kaipaa ehostusta.

Olen ollut tyytyväinen uuteen varsi-imuriin. Aluksi ihmettelin, kun se vaikutti sotkevan enemmän kuin siivoavan, että näinköhän tuli tehtyä ihan idioottiostos. Mutta sitten aloin tarkastelemaan imuria lähemmin, ja huomasin, että sen suulake oli tukossa. Sinne oli jäänyt nenäliina. Kun poistin sen, homma aloi taas pelittää. En ole ollut uskoa silmiäni, millaisen määrän roskaa tuo oikein imuroi. Ihan käsittämätöntä. Tietty, edellisen imurin säiliötä ei tullut tarkasteltua samalla tavalla kuin tämän, josta näkee muutekseen läpi. Katselin ohjevideoita yksi ilta, kun piti selvittää milloinka se on täysin latautunut. Sehän ladataan sellaisessa telineessä.

OBH Nordica X-Nano varsi-imuri seisoskelee ovenpielessä.

Pesin tänään aamupäivästä peittoni, jonka kanssa nukun. Laitoin sen koneeseen pussilakanoineen päivineen. Ei tarvitse sitten hikoilla sen kanssa myöhemmin. Peitto pääsi kuivumaan työhuoneen oven ylälaidassa oleviin naulakoihin. Se on juuri ja juuri sen pituinen, että helma ei osu maahan. Onhan lattia toki puhdas, että ei siinä mitään. Käyn kääntelemässä peittoa välillä, jotta se kuivuisi tasaisemmin ja nopeammin.

Peitto kuivuu näppärästi ovella

Kiinanruusu

Olen ottanut joitain keskeneräisiä projekteja esiin, ja tuonut niitä tänne olohuoneeseen valmiiksi, että saisin aktivoitua itseni tekemään jotain loppuun. Eräs keskeneräinen projekti on valaisin kiinanruusulle. Tuo nurkkaus on tällä hetkellä niin kamala, että on ihan haasteita saada suunniteltua sitä paremmaksi. Laitan sohvan toisella puolella olevan kukkapöydän ikkunan ääreen huonekasveja varten, joka varmasti vaikuttaa nurkkauksen yleisilmeeseen. Mutta ensin tieltä pitäisi siirtää vinyylilevyjä täynnä oleva lokerikko. Siinä on hommaa jonkin verran, kun ne painavat aika paljon.

Kiinanruusu tykkää olla ikkunalla mutta tarvitsee valon talvea varten.

Kiinanruusua pitäisi vähän leikata vielä. Se on kasvattanut alas aika pitkän oksan, ja se kasvaa vaan. Vettäkin se hörppii aika paljon. Sitä täytyy kastella ainakin kaksi kertaa viikossa jo. Toisaalta antaa sen pudotella vaan lehtiä, niin se hieman uudistuu. Olen joskus ihan nyppinytkin tuosta lehtiä. Mitä enemmän lehtiä, sitä enemmän se juo.

Syksyn tullen pitäisi tehdä paljon muitakin asioita ennen kuin talvi yllättää. Ikkunoiden pesu olisi yksi sellainen. Katsotaan miten jaksan tehdä mitäkin. Onneksi päivät eivät ole vielä niin kylmiä, ettei ikkunoita viitisisi pestä. Valoisa aika alkaa vaan lyhentyä kiivaseen tahtiin.

Maanantain todo

  • Kausivalot pois parvekkeelta
  • Paprikat ja chili sisälle
  • Parvekeoven välistä ötökkäverho varastoon ja sisäovi kiinni
  • Keittiön puupömpelit tyhjennys + siirto

Otinkin itseäni niskasta kiinni ja siirtelin ikkunan ääreen tulevan kukkatason sille varattuun paikkaan. Samaiselle seinustalle on tarkoitus tuoda keittiöstä huonekasvit. Kaikista valoisin paikka asunnossani on parvekkeenpuoleinen ikkunasto. Jos talvella paistaa aamupäivällä aurinko, se paistaa juurikin noista ikkunoista sisään. Ikkuoiden kohdalle on myös porattu amppeleille reikiä kattoon, johon kasvivaloja saisi viriteltyä.

Korkeamman puupömpelin sisällä on askartelubetonia, joka on saatava sieltä pois ennen kuin alan siirtämään mitään mihinkään. Pömpelien alla olevat renkaat eivät välttämättä kestä siirtelyä, kun sisällä on niin painavaa tavaraa. Matalamman pömpelin sisällä on jotain kasvitarvikkeita, jotka joutavat sieltä pois. Myöskään kaikkia kasveja ei ole tarkoitus pitää. Jotkut on tarkoitus yhdistää samaan ruukkuun. Näin teen esimerkiksi palmuvehkoille.

Ja siitä se ajatus sitten taas lähti karkuun. Ettei olohuoneen kasvinurkkauksesta tulisi niin levotonta, päätin siirtää makkarista kirjalaatikon olohuoneeseen kukkapöydäksi. Kevennän makkarin nurkkausta sitten vähän. Puulaatikko on entinen arkkupöytä, jonka olen kääntänyt kyljelleen. Sain mahtumaan sen sisälle kaikki kirjat, kun minulla ei varsinaisesti ole kirjahyllyä. Sellainen saattaisi kylläkin tulla kyseeseen jossain vaiheessa. Minulla on tarkoitus laittaa puulaatikkoon yksi hylly, joka tuossa onkin jo valmiina. Pitää vaan ruuvata sisäreunoihin puurimat, jonka päälle tämä hylly sitten menee. En ole vielä päättänyt mitä tämän kanssa teen, mutta se saa nyt väliaikaisesti mennä olohuoneen nurkkaan kukkapöydäksi.

Ehdinkin tässä välissä on siirtämään huonekasvit keittiöstä olohuoneeseen ja imuroimaan vieressäni olevan nurkkauksen, johon on tarkoitus siirtää vinyylilokerikko. Vinyylitkin on siirretty nurkkaukseen odottelemaan lokerikon virittelyä. Siitä pitäisi ensin maalata jalat. Unelmia pitää olla, ja haaveena minulla onkin, että juuri tuon vinyylilokerikon päälle saisi joku päivä ihka aidon vinyylisoittimen, jolla voisi sitten kuunnella levyjä. Löhöilypaikkakin on tässä vieressä, jossa näitä blogejakin kirjoittelen. Kun vinyylilokerikko on siirretty, paikalle sai kirjalaatikon. Nyt alkaa multitaskaaminen!

Jokohan tämä riittäisi tältä erää ja alottaisin kamojen siirtelyn paikoilleen. Oikein ihanaa syksyn jatketta ja hyvää alkuviikkoa!

  
Voit myös tukea blogiani ostamalla blogiin liittyvästä verkkokaupasta itseni suunnittelemia kivoja tuotteita.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *


Scroll to Top