parvekepuutarha

Kasviasiat hoidossa

Olen aktivoinut itseni ja laittanut kasviasiat vireille. Meille on nyt tiedossa niin kauniita kelejä, että se saa vähemmästäkin innostumaan ja laittamaan paikkoja kuntoon ja järjestelemään tavaroita paikoilleen. Sehän sopii minulle! Kunhan ei vaan tällä kertaa karkaisi hommat lapasesta, niin kuin on joskus ollut tapana.
(Artikkelissa ei ole maksettua sisältöä)

Suunnitelmat kasvien suhteen

Kaikkihan lähtee aina siitä liikkeelle, että asiat suunnitellaan kunnolla. Sitä en osaa sanoa omalta kohdaltani, ovatko suunnitelmani kunnollisia, mutta yritetään kovasti. Käytän mielelläni kaiken maailman muistilappuja apuna. Ja mikäpäs nyt onkaan sitten mukavampaa kuin käyttää tietokoneen järjestelmästä löytyviä muistilappuja, joita voi ripotella pöytien sijasta pitkin tietokonenäytön ruutua! Kun asia on käsitelty, sen voi poistaa muistiinpanoista eikä paperinpalat jää lojumaan pöydille tai tipu lattialle.

Kasvien siemenet

Kävin eräs ilta läpi siemenet, joita olen vuosien aikoina säästänyt. Tietystikään niistä ei välttämättä kaikki ole enää käyttökelpoisia, mutta voihan sitä toisaalta kokeilla, mitä niistä tulee. Olin aika yllättynyt, kuinka vähän niitä loppujen lopuksi olikaan. Joskus niitä on nimittäin ollut parikin kenkälaatikollista. ( Viherpiiperösunnuntai – artikkeli vuodelta 2014)

Delphinium cultorum, eli ritarinkannus, on upea kasvi!

Haluaisin erityisesti kokeilla kasvattaa ritarinkannuksia, koska ne vaan on niin komeita! Äidin kukkapenkissä on tällä hetkellä muutama kitukasvuinen ritarinkannus, jotka täytyy yrittää pelastaa rikkaruohoasterien joukosta. Olen aikoinaan kasvattanut nekin siemenistä ja ne aloittivat kukkimisen kolmantena vuotena istuttamisesta. Siirsin ne kaverin pihalta äidin kukkapenkkiin talomyynnin yhteydessä. Eli, jos vielä onnistuisi kasvattamaan ritarinkannuksia, niin niitä olisi kahta erilaista tarjolla: Giant White With Black Bee ja sininen ritarinkannus. Jos haluat sinisen ritarikannuksen siemeniä kokeiluun, ota yhteyttä. Voin postittaa niitä. En nyt muista tarkalleen, onko ne kylmäkäsitelty, mutta luulisin niin.

Ensimmäiset hyötykasvit itämään 11.3.

Tietysti olen haalinut itselleni myös hyötykasvien siemeniä ja aion laittaa ainakin niitä kasvamaan. Olen pistänyt merkille, että siemenet ilmestyvät kauppoihin toisinaan vähän liian myöhään joidenkin kasvien kohdalta. Esimerkiksi paprikat ja chilit pitäisi laittaa itämään jo tammikuussa. Niitä ei vaan ole saatavilla tammikuussa mistään, jollei sitten tilaa niitä nettikaupoista. En haluaisi mitenkään älyttömästi käyttää moiseen rahaa. Kasvattelin vuonna 2020 paprikat ja chilit kaupasta ostetuista hedelmistä ja niistä tuli ihan hyviä. Vedin asian toki pienellä riskillä, koska kaupasta ostetuista ei voi tietää mitä lajiketta ne ovat, ja ovatko siemenet samaa lajiketta mitä itse hedelmä on.

Näissä kasvatusasioissa kannattaakin aina ”mennä asioiden edelle”, ja miettiä jo seuraavan vuoden kasvatteluja. Näin voi varmistaa siementen saatavuuden, kun ostaa seuraavan vuoden siemenet jo edellisenä keväänä. Ei ne piloille mene kun ne säilytetään oikein!

Chileistä laitoin itämään Cayenne Long Slim -lajikkeen. En ole koskaan sitä maistanut niin saa nähdä mitä siitä tulee. Saattaa olla, että laitan vielä joitain erikoisempia chilejä, mitä minulla on tuolla odottelemassa kylvämistä.

Laitoin siemenet itämään 11.3. poikkeuksellisesti suoraan taimiruukkuihin. Yleensä olen laittanut ne rasioihin, mutta tällä kertaa ajattelin tehdä toisin. Niitä on varmasti helpompi ”hallita” kuin että ne olisi samassa suuressa rasiassa. Taimet kasvavat kuitenkin eri tahtia, ja yksittäisissä ruukuissa niitä on helpompi liikutella. Laitoin yhteen purkkiin siemeniä useamman kappaleen ja poistan sitten koulinnan yhteydessä heikoimmat taimet ja jätän vahvimmat. Katsokaa kuinka vähän niitä on! Noh, mietin mitä ylimääräisille taimille on tehtävissä kun koulinnan aika koittaa, jos niitä ylipäätään on itänyt.

Olen erittäin tyytyväinen ostamiini Nelson Gardenin taimiruukkuihin! Ne vaikuttavat tarpeeksi jämäköiltä, ja uskon niiden kestävän uusiokäyttöä. Joskus aikoinaan taimiruukut sai liipasta roskiin yhden käytön jälkeen, joka sotii omaa ajattelumaailmaani vastaan aika lailla. Nyt taimiruukut on tehty kestämään useamman käyttökerran, joka on todella hyvä asia. Jollen väärin muista, ostin omani K-Raudasta. Kuituruukkuja käytän kurkkukasvien idättämisessä, koska niitä ei koulita ja taimet ovat hauraita istutusvaiheessa. Ruukku maatuu kasvupaikalle omia aikojaan sitten. Kurkku itää myös nopeasti ja se kasvaa istutusvaiheeseen nopeasti. Tomaattien esikasvatus on huomattavasti pidempi kuin kurkulla ja sen takia ne on parempi esikasvattaa muovisessa ruukussa. Kuitu-/paperimassaruukku lähtee maatumaan nopeasti ja voi homehtua runsaasta kastelusta.

Kuituruukku vasemmalla, muoviruukku oikealla. Taimikasvatukseen tarkoitetut ruukut.

Tein tänä vuonna kasvien merkkaustikut maitotölkeistä. Leikkasin yhdestä maitotölkistä seinämän, jonka leikkasin kahtia, jonka taas leikkasin kahtia, ja niin edelleen. Leikkasin päät ”teräviksi” että merkit on helpompi sujauttaa ruukkuun. Ei niitä tietenkään voi keskelle multaa tunkea, mutta ne menivät oikein nätisti seinämää pitkin ruukkuun. Textmark-tussilla kirjoitettu teksti kestää myös kiinni maitotölkin pinnalla, koska pinnan täytyy kestää kastumista. Nämä kestävät sen aikaa mitä on tarvis, tai ainakin uudet saa värkättyä helposti ja edullisesti.

Kasvien merkkaustikut maitotölkistä.

Olen säästänyt kuluvan vuoden aikana joitakin kappaleita kilon jauheliharasioita, joista saan nyt kätevästi minikasvihuoneet. Taimiruukkuja niihin tosin menee vain kuusi kappaletta, mutta ei se mitään. On minulla pienempiäkin jauhelihalaatikoita, johon ruukkuja mahtuu neljä. Niitä voi käyttää myös siinä vaiheessa kun taimet on koulittu suurempiin ruukkuihin. Nämä ovat nyt näissä itämässä – onpahan vähemmän siirreltävää.

DIY – minikasvihuoneet

Että tällaista tällä kertaa! Pitänee siirtyä päiväaskareiden pariin, eli kasvien hoitoon. Olen myös tehnyt paljon huonekasvien hoitotoimenpiteitä kuluvan viikon aikana, mutta niistä toisella kertaa sitten. Loppukevennykseksi haluan laittaa kuva-arkistoista löytämäni ihanan kuvan Uuno-kissastani, joka oli ihan pikkunen kissanpentu vielä vuonna 2002, jolloin tämä kuva on otettu

Muistathan tykätä Facebook-sivustani, niin saat sitä kautta aina ilmoituksen, kun olen kirjoittanut blogiini 🙂

Kasviasiat hoidossa Read More »

Kevät tulee

Kevät tulee ja minulla on suunnitelmia! Tällä hetkellä talvi yrittää pitää pintansa pudottamalla meille lunta oikein kunnolla. Kaakkois-Suomessa on ennätysmäärä lunta tänä talvena, ja välillä tuntuukin siltä, että kevät ei ala laisinkaan. Mutta periaatteessahan meillä on vielä talvi, vaikka lämpötilat ovat olleet tämän viikona plussan puolella. Jospa näkisinkin nyt katsella tuonne parvekkeelleni, mitä sieltä oikein löytyy. Se jäi ”vähän vaiheeseen” ennen talven tuloa.

Ei se nyt niin paha ollut mitä kuvittelin…

Olen ollut kuumeinen muutaman päivän ajan, ja siksi pidän neulomishommista hieman taukoa. Tarkoittaen myös sitä, että minulla on ollut aikaa miettiä parvekkeen kohtaloa tulevan kesän osin. Olen nyt mielestäni paremmassa kuosissa henkisesti, kuin viime keväänä, vaikka jouduin Urho-kissasta luopumaankin. Jaksan siis ehkäpä tehdäkin jotain kivaa tälle vuodelle, enkä vain surkuttelisi menetettyjä asioita.

Parveke on ollut lähes koko talven täynnä lunta, mutta meillä on ollut suojakelejä pitkin viikkoa, ja kaikki lumet ovat sulaneet sieltä pois. Pihoilla on toki todella paljon lunta. Nyt olisikin hyvä aika käydä hakemassa ämpäreissä lunta sisälle, vaikkapa orkidean kasteluun, ennen kuin kevät sulattaa lumet pois. Muutkin huonekasvit kuulemma pitäisivät siitä, niin kuin kesällä pitäisivät sadevedestä. Se on vähän niin kuin sama asia. Tietysti lumi pitää sulattaa ja antaa sulamisveden lämmetä huoneenlämpöiseksi ennen kuin sitä heittää trooppisten kasvien niskaan.

Keväthommia parvekkeella

Päivät ovat myös pidentyneet sen verran, että parvekkeella näkee pidempään. Olin kasannut sinne kestokasseihin joitain asioita jotka joutaisivat roskiin, ja ne pitää vaan viedä sieltä roskiin. Lisäksi sinne jäi roimasti rakennustarvikkeita, joita on kasaantunut kun jotain muuta on purettu. Haluan ottaa ne jälleen käyttöön ja tehdä niistä jotain muuta kivaa. Olenhan kierrätyksen ystävä, enkä halua heittää roskikseen käyttökelpoista tavaraa. Kunpa vain osaisin päättää, mitä haluan. Aion aktivoitua asioiden suhteen nyt keväällä.

Kevät tuli lumi suli lumen alta esiin tuli… tavaroita jotka jäivät syksyllä parvekkeelle.

Olen ajatellut seuraavaa:

Koska minulla on avoparveke, siellä asioiden kasvattaminen saattaa olla toisinaan hankalaa. Kävikin mielessä, josko laittaisin sinne sellaisen puutarhapavilijongin, jonka yksi läpinäkyvä seinämä olisi parvekkeen kaidetta päin. Saisin tehtyä parvekkeelle oleskelutilan tavallaan rakentamatta sinne yhtään mitään ylimääräistä. Seinämän voisi avata silloin kun haluaa, ja laittaa kiinni kun haluaa, eikä sisäpuolelle sataisi vettä. Pavilijonki pidentäisi keväällä ja syksyllä kasvukautta ja toimisi suojana vaikkapa tomaatille, joka tarvitsee toisinaan lämpöä, ja kasvihuonekurkkukin saattaisi pitää kasvihuonemaisesta tilasta. Laitan tämän ajatuksen hautumaan! Kunhan kevät etenee, käyn vähän mittailemassa tuolla paikkoja ja kyselen, josko jostain löytyisi kierrätykseen menevä pavilijongin runko.

Keväthommia sisällä

Olen aloittanut jo taimienkasvatuspaikan rakentamisen, mutta se keskeytyi hetkellisesti sairastumiseni vuoksi. Jatkan sitä heti kun se on järkevää kuntoni kannalta. Teen kasvatuspisteen keittiöön, jossa siihen tulee valoa etelänpuoleiselta ikkunalta. Kasvatin sen äärellä taimeni 2020, joka osottautui todella hyväksi kasvatuspaikaksi taimille, koska ikkunasta sai sälekaihtimilla vielä säädettyä valon määrää. (Artikkeli: Paprikat ja chilit kasvavat)

Prototyyppi tulevasta kasvatuspaikasta.

Lisäksi minulla on nyt käytössä akvaariosta jäänyt LED-valaisin, joka on itse asiassa kasvilamppu. Se on vain vähän järeämpi kuin tuollaiset huonekasveille tarkoitetut viritelmät, enkä uskaltanut ottaa sitä niille käyttöön. Lehdet palaa! Aion viritellä kasvupaikan ympärivuotiselle kasvattamiselle. Haluan ottaa tomaatit ja kurkut talvella ihan tuosta läheltä, omasta keittiöstäni. Samoin salaatit ja yritit, esimerkiksi persilija ja basilika. Minua on alkanut kiinnostaa hyötykasvien vesiviljely. Noh, mietin asiaa kevään aikana koska aion jättää joitain taimia suoraan myös sisälle kasvamaan.

LED-Finland kasvivalaisin

Ja mitäpä sitten olen ajatellut laittavani parvekkeelle? Jos saan tehtyä kasvihuonemaisen viritelmän, se antaa mahdollisuuksia sitten vaikkapa mihin. Vaikka viime kesä oli todella lämmin, niin syksy oli sitten niin kylmä. Mitä tahansa olisinkaan laittanut parvekkeelle kasvamaan, niiden kasvu olisi pysähtynyt tyystin. En usko, että tuleva kesä olisi ihan yhtä lämmin kuin viime kesä! Joten kasvihuonekurkku, tomaatti ja paprika kasvavat varmasti paremmin kasvihuonemaisessa tilassa. Kunhan saavat tuulelta suojaa. Ajattelin myös laittaa kasvamaan avomaankurkkua. Se taas pitää siitä, että on ulkona, ja ainakin yksi vuosi sain sen kasvamaan parvekkeella ihan hyvin. Kurkut kylvän sitten myöhemmin keväällä, mutta nyt on jo kiire laittaa paprikat ja chilit itämään jos meinaa saada satoa.

Kevät on jo ovella. Uskomaton maailmantilannekin pistää ihmiset miettimään tulevaa ja omalla kohdallani olen miettinyt omien vihannesten kasvattamista. Ne täytyy vain laittaa kasvamaan hyvissä ajoin keväällä että ehtivät meidän leveyksillä tekemään satoa. Tai ainakin ensimmäisellä kerralla täytyy. Tomaattikin on käsittääkseni monivuotinen kasvi, samoin paprika. Kun sen saa kasvamaan sisällä, sen pitäisi tehdä satoa ympäri vuoden.

Moni heivaa satoa tuottaneet kasvit ennen talvea kompostiin ja laittaa keväällä uudet kasvamaan. Näin minäkin olen tehnyt lukuun ottamatta muutamaa chiliä aikoinaan. Jospa ensi kevät olisi poikkeus tässä asiassa. Toki parvekekasvatus on aina ollut lähellä sydäntäni, mutta se on todella vaativaa. Kylmä kevät, kesä ja syksy tahtovat aina pilata kaiken ja mikään ei kasva kunnolla, jossei ole omaa pihaa ja kasvihuonetta. Silti sitä aina jaksaa yrittää jotain joka kevät.

Kevät tulee Read More »

Parveke kuntoon ennen helteitä

Ja niinhän siinä taisi sitten käydä, että parveke ei ole kunnossa ennen helteitä. Mutta yritetään vielä saada asiaa korjattua parin päivän sisällä, jos siellä kärsii mitään tehdä. Tässä on ”syy”, miksi asia pitäisi nyt viimeinkin hoitaa, nimittäin meille on ennustettu erittäin lämmintä säätä viikon ajaksi.

sääennuste 18.6.2021 eteenpäin
Kuva: iPhone App Weather.com

Olen minä jotain saanut aikaiseksi, lähtökohtahan oli aivan järkyttävä (ks. parveke kesäkuntoon-artikkeli). Olin säästänyt viime kesältä kaikki istutusämpärit multineen, missä minulla kasvoi tomaatteja ja kurkkuja. Ei niitä tarvitse joka vuosi vaihtaa, jos ne saavat olla sään armoilla. Tänä vuonna ämpäreille ei kuitenkaan ollut käyttöä. Olisi ollut haaskausta heittää hyvät mullat pois, ja kasasinkin ne puutarhasäkkiin pois vientiä varten. Vein mullat vanhempieni kompostiin.

Kaikki mullat eivät suinkaan mahtuneet tuohon säkkiin, ja multaa on edelleen muutamassa ruukussa parvekkeella. Hoidan ne pois lähipäivien aikana – lupaan! Kuvasta on myös viety pois baden baden.

Äitini ei syystä tai toisesta pitänyt saamistaan polyrottinkituoleista, ja tuon ne sitten tänne omalle parvekkeelleni istuimiksi. Tuoleja on kaksi, mutta olen tilan puuteen vuoksi toistaiseksi tuonut niistä vain toisen tänne. Tuolit ovat edesmenneen kummitätini peruja.

polyrottinkituoli

Pähkäilin myös pitkän aikaa mitä tekisin kaapelikelalle, jonka sain paikallisesta roskalava-ryhmästä. Se on niin rouhea, että en millään raaskinut lahjoittaa sitä eteen päin! Sitten keksin, että siitähän tulee oikein loistava parvekepöytä. En kyllä aluksi meinannut raaskia viedä tätä aarretta parvekkeelle, mutta miksipä sitten ei. Se ei sovi tyylillisesti asuntooni oikein minnekään.

kelapöytä parvekkeelle

Vaikka kuinka vannoin, että tänä vuonna en laita mitään kasvamaan parvekkeelle, niin jokos sinne on tiensä löytänyt muutama kukkanen. Tätini soitti jokin aika sitten, että hän ei tarvitse muutamaa hankkimaansa kesäkukkasta, ja että on vähällä liipasta ne kompostiin. Minullehan tällainen ei sovi lainkaan. Kävin hakemassa kolme pegoniaa ja kolme lobeliaa kotiin. Niin, ja siis, kuvassahan on myös mustaviinimarjan taimi! Sellainenkin muutti tädiltä minulle.

mustaviinimarja ja pegonia

Rakastan lobelioita! Tästä saa oikein kauniin asetelman tehtyä. Taidan sittenkin vielä käydä hakemassa pari samettiruusua näiden kaveriksi. Sitten saa kukkaset riittää. Toki yrtit on vielä hankkimatta. Oli siis tarkoitus ostaa persilija ja timjami vielä. Saas nähdä mitä teen. Pitää ainakin tässä vaiheessa laittaa vähän jäitä hattuun ettei parveke ole taas pian täynnä kaiken maailman kasveja, kuten edellisinä vuosina.

lobeliat

Kävin jokin aika sitten hakemassa tuttavaltani keijunmekon. Pitäähän se vielä jokin köynnöstävä kasvi olla parvekeella. Tuttavallani oli muuten todella hieno puutarha ja pitääkin käydä siellä jossain vaiheessa vierailulla ihan kameran kanssa. Ei ole nimittäin ihan äkkiä sellaista tullut vastaan! Samaisesta paikasta tuli myös mukaan edellisessä postauksessani mainitsema Aarnipeikonlehti ja vielä jokin traakkipuu. Tässä kuvaa keijunmekosta.

keijunmekko
keijunmekko amppelissa parvekkeella

Ai niin, siitä tulikin mieleeni, että pitääkin muistaa viedä marraskaktus ja orkideat parvekkeelle kesäksi jotta saisin ne kukkimaan syksyllä. Kaikkea sitä muistuukin mieleen jonkin toisen asian johdosta!

Kotkansiipisaniaiset ovat jääneet jotenkin pieniksi tänä kesänä, en tiedä syytä miksi. Niitä täytyy kait lannoittaa ja saattaapi olla, että niitä pitää kastella enemmän.

Kotkansiipisaniainen kasvaa parvekkeella

Tämäkin projekti alkaa olla jo sellaisessa vaiheessa ettei paljoa enää puutu. Tähän tulee vielä liuskekiviä, jotka odottavat noutajaansa auton etupenkillä. Lupaan tehdä tämän valmiiksi viikonlopun aikana, koska 24.6. tulee täyteen kaksi vuotta siitä, kun jouduin luopumaan rakkaasta koirastani. Tämä on siis hänen uimapalju, josta teen vesiaiheen parvekkelle.

Vesiaihe parvekkeelle

Otin jokin päivä sitten parvekkeelta kuvan, ja vielä se on hieman sekaisin. Paljon on kuitenkin tehty.

Tänään on siirrelty kukkaruukkuja vielä paikoilleen ja lakaistu lattiaa. Kelapöytä pääsi paikoilleen. Laitan parveketuolin takaseinustalle, ja toisen tuolin sitten joskus kun saan sen haettua, kelapöydän toiselle puolelle. Nurkassa lojuvat puutavarat lähtevät myös toiseen tarkoitukseen. Samoin kaikki roikkuvat elementit laitan toisiin paikkoihin. En ole vielä päättänyt, että mihin. Joka tapauksessa tämä ei näytä enää yhtään niin pahalta kuin viikko sitten! Parveke on miltei käyttökelpoinen.

Parveke 18.6.2021

Jospa tässä alottelisin sitten viimeistelyä tuon parvekkeen kanssa. Yleisen habituksen saa siistittyä aika helpostikin kun siivoaa vain roskat pois. Kunpa nyt vain jaksaisin touhuta tämän loppuun. Ei olisi paljon jäljellä. Ei tässä sitten muuta kuin viikonloppuja!

Parveke kuntoon ennen helteitä Read More »

Parveke kesäkuntoon jo ehkä tällä viikolla

Vuosi sitten en oikein jaksanut tehdä parvekkeelle mitään, mutta tänä vuonna päätin, että parveke täytyy laittaa kuntoon! Haluan viettää siellä aikaa ja lukea vaikka kirjoja. Olen kaksi kertaa käynyt tänä vuonna parvekkeella. Sinne ei ollut mitään asiaa koska tavarat olivat siellä ihan sikin sokin.

Parveke 6.5.2021

Meillä on tänään vuoden tähän mennessä lämpimin päivä. Puhelimen sää-appi näyttää +23C, eli parvekkeella tarkenee ihan T-paidassa. Päätin siivota parveketta jos vaikka pääsisin istuskelemaan sinne jo huomenna.

Minulta jäi hirvittävä läjä multaa sisältäviä muoviämpäreitä siivoamatta viime kesän jäljiltä, koska tarkoituksena oli käyttää samoja multia istutuksissa tänäkin vuonna. En kuitenkaan laittanut mitään taimia kasvamaan, ja mullat ovat nyt vielä suurimmalti osin ”muovirukuissa”. Otin syksyllä vanhemmiltani mukaan sellaisen kasaan laiteltavan puutarhajäteastian, johon on helppo kipata kaikki mullat. Ei se kaunis ole mutta se on kätevä! Saan vietyä sillä useamman multaämpärillisen pois yhdellä kertaa. Käyn kippaamassa mullat kasvimaalle vanhempieni pihalle. Hyvää multaa se kuitenkin on.

En varsinaisesti heittänyt vielä mitään tavaraa pois, vaan järjestelin niitä vähän paremmin. Tietysti ruukkujen tyhjentämisen ansiosta joitain tavaroita sai päällekkäin ja parveke näyttää heti siistimmältä. Teen itselleni loikoilupaikan parvekkeen takaosaan, jossa olen yleensäkin aina pitänyt jonkunlaista istuin- tai makuupaikkaa. Ajattelin myös laittaa jonkun kasvin kiipeilemään parvekkeen kaiteeseen kiinnitettyyn ritilään näkösuojaksi. Kasvi estäisi parhaimmillaan myös veden satamisen parvekkeelle oleskelupaikkaani.

Yritän saada kaiken mahdollisen pois tältä ikkunan seinustalta. Siihen ei ole tulossa hirvittävää määrää koristeita tai kasveja. Jätän ainoastaan bambu-tason ikkunan eteen ja sen päälle voi toki laittaa jotakin kivaa. Saatan ostaa parvekkeelle tekokasveja niin minun ei tarvitse miettiä sitten niiden kastelua. Esimerkiksi muratti on oikein hieno.

Parvekekasvit heränneet

Istutin muistaakseni pari kesää sitten serkulta saamaani termoruukkuun virpiangervoa, joka on nyt avannut jo lehtiä vaikka kuinka paljon. Miksiköhän ihmeessä en ole kirjoittanut tästä asiasta aiemmin blogiini? Tämähän on ihan loistava idea laittaa pensas parvekkeelle, eikä tätä saa tapettua varmasti mitenkään. Se on talvehtinut tuossa ruukussa ainakin pari talvea. Ruukku on ollut parvekekaiteen vieressä ihan, että siihen sataa tarvittaessa vettä ja myös lunta. Jos ruukku käy liian pieneksi pensaalle, pensaan voi käydä istuttamassa pihalle johonkin ja käyn sitten hakemassa uuden vanhempieni pihalta, josta tämäkin on alkujaan otettu.

Kasasin vuosi sitten uuden puulaatikon kotkansiipisaniaisia varten, ja taas kerran nämä ihanat vaikeasti tapettavat kasvit ovat osoittaneet sinnikkyytensä! Jokaisesta laatikosta kasvaa tänäkin vuonna kotkansiipisaniaisia. Tämä laatikko on toistaiseksi vielä väärässä paikassa siltä osin, että haluan laskea sitä hieman matalammelle mitä se nyt on, ettei saniaiset kärvenny auringonpaahteessa. Ne eivät nimittäin älyttömästi pidä paahteesta.

Siivosin parvekkeen takanurkkauksen ja sain aseteltua pitkän saniaislaatikon paikoilleen. Olipas se painava! Minullahan saattaisi muutekseen olla tuohon lattialle matto häkkivarastossa, joka kestäisi säätä. Pitääkin tarkistaa asia.

Saniaiset kasvavat parvekkeella jo hyvää vauhtia.

Tässä olisikin sitten se seuraava projekti jossa tulee taatusti vuodatettua hikeä ja kyyneleitä. Nimittäin edesmenneen koirani, Foxyn, uimapalju on parvekkeellani. Äitini ei halunnut siitä pihalleen vesiaihetta, niin toin sen parvekkeelleni. Aion tehdä siitä siis vesiaiheen. Minulla on jo sitä varten haettuna pino käytettyjä tiiliä, joilla aion peittää paljun reunat. Teen varmasti step by step-kuvasarjan kuinka tämä vesiaihe muodostuu. En ole ihan sitä vielä suunnitellut loppuun. Alkaisi olla jo aika suunnitella, mutta ensin siivoan parvekkeelta kaiken ylimääräisen pois tilaa viemästä.

Laitan paljun parvekkeen etuosaan jotta voin katsella sitä sitten istumapaikaltani. Sen halkaisija on kuitenkin niin suuri, että en voi sijoittaa sitä oikein mihinkään muualle, kuin tuohon kulmaukseen. Saan kuitenkin vielä avattua ovea tarpeeksi, vaikka palju on juuri sen kohdalla. Paljusta sitten lisää myöhemmin, nyt on aika mennä nauttimaan kesäisestä säästä!

Parveke kesäkuntoon jo ehkä tällä viikolla Read More »

Parveke kesällä 2020

Tämä vuosi on ollut omituinen parvekekasvatuksen suhteen. En saanut esimerkiksi kurkkuja kasvamaan lainkaan. Taimet eivät syystä tai toisesta pitäneet parvekkeesta lainkaan. Kesäkurpitsa piti laittaa suoraan siemenestä pataan kasvamaan kun taimet kuolivat heti kun siirsin ne ulos. Kukkia on paljon, mutta ne eivät tee kurpitsoja. Syy voi kylläkin olla amppelissa, jos se on liian pieni kasvupaikka, tai että olen liikakastellut kasvia.

21.7.2020 kesäkurpitsa
Ainoa kesäkurpitsa koko kasvissa 17.8.2020.

Paprikat ovat viihtyneet hyvin parvekkeella. Ne kukkivat vasta nyt kunnolla kun on jo elokuun puoliväli. Olen käynyt pölyttämässä niitä varovasti vesivärisiveltimellä. Minulla on paprikoita myös sisällä kasvamassa. Ne tuntuvat viihtyvän ulkona paremmin.

18.8.2020 kukkia täynnä ja raakileita näkyvissä.
18.8.2020 komeita ovat, mutta väriä ei tule.
29.7.2020 salaatit, paprikat ja chilit

Kokeilin tänä vuonna ensimmäistä kertaa kasvattaa salaattia parvekkeella. Se oli aika haastavaa. Salaatti kasvaa varmasti parhaiten avomaalla, vaikka avomaalla ne tavallaan parvekkeellanikin olivat, sillä erotuksella että kastelun hoiti luonnon sijasta minä itse. Niitä ei myöskään kannattaisi sijoittaa näin lähelle toisiaan kasvamaan. Ne olivat nimittäin jatkuvasti ”solmussa” ja lehdet katkeilivat.

Parvekkeella kasvaa persilijaa amppelissa. Aion pätkiä sen ihan lähiaikoina ja pistää pakkaseen talvea varten. Nappasin kuvan vielä ennen kuin siitä ei ole muuta kuin juurakko jäljellä… jätän persilijan talvehtimaan parvekkeelleni lähelle parvekekaidetta.

Chilit viihtyvät myös parvekkeella ja molemmat kasvit ovat aivan täynnä chilejä.

Tomaatit ovat myös olleet hieman haastavia tänä vuonna. Tosin nekin tekevät nyt satoa ihan mukavasti vaikka en ole saanut yhtäkään kypsää tomaattia poimittua. En tiedä mikä niitä vaivaa kun eivät kypsy. Ne alkavat kukkia ihan mukavasti tällä hetkellä, mutta täytynee keksiä jotain suojajuttuja syksyä varten, että ne teksisivät ja kypsyttäisivät satoa mahdollisimman pitkään.

Tomaatti Money Maker

Kaiken kaikkiaan parvekkeella on todella vehreää. Olen siltä osin oikein tyytyväinen tämän vuoden lopputulokseen, kunhan saisin sitä vielä vähän siivottua ja vietyä ylimääräiset roippeet pois.

Parveke 22.7.2020

Mutta jos on vehreetä niin on myös semmonen ikävämpikin puoli tässä harrastuksessa… nimittäin kasvien tuholaiset. Joka ikinen vuosi, kun minulla on ollut parvekepuutarhassa jotain hyötykasveja tai ihan vain pelargonia, jossain vaiheessa kuvioihin tulevat gammayökkösen toukat. Mietin pitkään aikoinani, että mitä ihmeitä ne oikein olivat kunnes satuin katsomaan yhdet paikallisuutiset, jossa tämä toukka-asia mainittiin (linkki YLE:n artikkeliin). Lähdin etsimään elukasta tietoa. Näiltä ei voi oikeastaan välttyä millään muulla keinoin kun tutkailemalla kasveja. Tietysti se on joskus mahdoton tehtävä, mutta merkit toukkien ilmestymisestä ovat aika näkyvät. Kasveihin alkaa ilmestyä ”syötyjä” lehtiä tai jopa pelkät rangat ovat jäljellä. Näin minulle kävi ensimmäisenä kesänä tällä nykyisellä parvekkeellani. Toukat popsivat yhden yön aikana kaikki akileijat, jotka olin istuttanut ”kukkapenkkiin”. Kun puoliksi syötyjä lehtiä alkaa ilmaantua, tee toukkapartio ja äkkiä!

Toukat kasvavat hirvittävää vauhtia ja tässä vaiheessa kun lehdissä olevien reikien lisäksi alkaa näkyä vaurioita lehtien reunoilla, toukat on aika helppo jo bongata kasveista. Yksi tunnistettava asia toukkien ilmestymisestä on niiden raemainen kakka, jota alkaa myös ilmestyä tasoille, joissa kasvit kasvavat tai niiden lähettyville.

Sitten ei muuta kun pinseteillä nyppimään toukat pois, jos niitä näkee… niitä on turha yrittää yhdellä kertaa edes löytää, ne voivat piiloutua päiväsaikaan. Kun toukat ovat isoja pullukoita, ne eivät enää piiloudu samalla tavalla, vaan jäävät lepäilemään kasvien varsiin. Olen poiminut omista kasveistani jo viisi toukkaa, ja niitä on varmasti enemmän. Paprikat ja chilit olivat niiden herkkua, tomaatteihin nämä eivät koskeneet. Tomaatti on kait hirveän makuinen. Toukat söivät myös sitruunamelissan. Eli, yrtit kelpaavat myös.

Toukka tuholainen

Mutta jos tämä tästä nyt alkaisi taas suttautumaan kun toukkia on poistettu kasveista. Meillä on vielä tähän aikaan vuodesta oikein kivat kesäiset lämpötilat päivisin ja iltaisin. Tällekin päivälle on ennustettu +22 ja aurinkoa. Iltasella on myös lämmintä, lähellä kahtakymmentä. Jään odottelemaan sadonkorjuuta ja sitä, että saan poimittua hevit tuolta parvekkeelta kypsinä. Joudun varmasti karsimaan osan lehdistä pois… ja ne toukat pitää löytää!

Mutta ensi kerralla sitten taas lisää juttuja…. muistakaahan käydä tykkäämässä FB-sivustani, niin saatte tiedon uusimmasta postauksesta.
Kiitos 🙂

Parveke kesällä 2020 Read More »

Scroll to Top