Tag Archive: parvekepuutarha

Vähäisetkin taimet on nyt koulittu!

Nyt on käynyt niin, että kaikki taimet on koulittu ja laitettu ruukkuihin, joissa saapi sitten kasvaa istuttamiseen asti! Noh, näitähän ei nyt tällä kertaa ollut mitään älytöntä arsenaalia, niin kuin on parina edellisenä kesänä vähän karannut lapasista koko touhu… laitoin…
Read more

Parvekeparatiisia 31.8.2015

Elokuu meni hujauksessa, enkä muistanut edes kirjoittaa blogiinikaan kuulumisia, mutta tehdäänpä tähän nyt pikainen korjaus. Kamera ja kännykkä olivat täynnä kuvia, ja niistä on jotenkin vaikea valita, mitä tänne laittaisi esille, niin laitetaan nyt galleriamuodossa kuvia, jotka on otettu kännykällä…
Read more

Parvekekatsaus 31.7.2015

Olen ottanut kännykälläni kuvia parvekeesta enemmällä ja vähemmällä menestyksellä, ja kuvia on senkin tähden paljon, mutta sellaisia vähän, joita kehtaa tänne laittaa! Yritän parantaa tapani, ja käyttää välillä järkkäriäkin, tai jopa pokkaristakin olisi hyötyä. Näistä täytyy ottaa iltakuva vielä järkkärillä……
Read more

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä!

Nyt oli sen verran hyvä keli, että päätin syödä ensimmäisen aamupalani parvekkeellani tämän kesän aikana! Lämmintähän täällä on ollut tänään noin +22C, eli ihan normi kesäkeli. Foxi on aina mukana… tässä on tiukka vahtiminen aamupalassani, ettei se vain ehdi katoamaan…
Read more

Parvekkeella tapahtuu!

Nyt on nimittäin maailmankirjat sekaisin. Olen saanut talvetettua parvekkeellani mansikan ja ruohosipulin! Lisäksi, vein toisen kärhöni alakertaan kylmäkellariin talveksi, ja toin sen parvekkeelle pari viikkoa sitten. Siinä on nyt silmuja… ei voi olla totta! Olen hieman täpinöissäni tästä asiasta ja…
Read more

Parvekkeen siivousta 12.4.2015

Odotin jotain huonompaa keliä sunnuntaille, mutta toisin kävi, eikä pätkääkään haitannut. Aurinko paistoi aamupäivän, ja vaikka pilviä alkoi kerääntymään taivaalle, ilma pysyi lämpimänä. Päivä sujui parveketta siivotessa. Katsoin lämpömittaria joskus viiden aikaan iltapäivällä, kun olin lähdössä kauppaan. Mittari näytti +17,4°C….
Read more