parvekeparatiisi

Parvekekatsaus 31.7.2015

Olen ottanut kännykälläni kuvia parvekeesta enemmällä ja vähemmällä menestyksellä, ja kuvia on senkin tähden paljon, mutta sellaisia vähän, joita kehtaa tänne laittaa! Yritän parantaa tapani, ja käyttää välillä järkkäriäkin, tai jopa pokkaristakin olisi hyötyä.

Näistä täytyy ottaa iltakuva vielä järkkärillä… otin kännykällä iltakuvan, mutta se ei oikein pääse oikeuksiinsa. Päiväkuvat menettelevät vielä täällä blogissa…
Olen niin haltioissani kesämalvikeista, jotka laitoin keväällä siemenistä kasvamaan. Uskomattoman upeita kukkia! Nämä ovat istutettu peltipurkkiin, se ”ainoa kukkapenkki”, joka parvekkeeltani löytyy. Toivon mukaan muistan laittaa näitä ensi vuonnakin kasvamaan, ja huomattavasti enemmän.
Kesämalvikit

Tästä pitää ottaa myös se iltakuva, koska tuohon köynnösritilään on viritetty keväällä LED-valosarja (jouluvalot), jotka jätin siihen tarkoituksella koristamaan päivänsiniä. Näkymä olohuoneen puolelta… (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)

Seinustaa… hieman on vielä päivänsini harva, että toivottavasti tuuheutuisi hieman. Tuskin maltan odottaa, miltä nuo valot sitten näyttävät siellä seassa! (kuva otettu 27.7.2015 n. klo 20)
Taidan muuten vaihtaa rehujen paikkaakin tuossa – taas. Kukkapenkki tuohon oikealle reunimmaiseksi ja chilit toiseen laitaan. Tämä onnistuu nyt, kun kasvattamani tomaatti katkesi tuulessa, ja se piti laittaa kompostiin. Tomaatin jäljiltä jäi siis tilaa – siksi onnistuu.

Mehikasvit ovat tehneet todella paljon poikasia. Ne ovat vielä kaikki kiinni toisissaan. Basilika on ollut tänä vuonna todella nihkeäkasvuinen. Se täytyy latvoa, ja toivottavasti ei heitä henkeään. Pitää viritellä sille varmaan joku suojaharso jotta pysyy lämpimänä.

Olen lähes päivittäin tässä heinäkuun puolen välin jälkeen saanut popsia mansikoita omalta parvekkeeltani. NAM! Ihmettelen vain, miksi toinen mansikka on tumma ja toinen vaalea. Tämä mansikoiden alla oleva nurmikkokin on ollut ainakin Foxi-koiran mielestä herkullista. Se järsii sitä jatkuvasti. Samoin kissat pitävät siitä. Nurmikolle paistaa hyvin vähän aikaa aurinko aamupäivällä, niin siitä syystä valitsin nurmikkolajikkeeksi sellaisen varjossa viihtyvän version. Näyttää toimivan.

Mitäpä se minun harrastukseni olisi ilman muitakin hyötykasveja? Joten on sitten laitettu puulaatikkoon myös persilijaa kasvamaan. Persilijan takana kaidetta vasten on nuivahtanut tilli, jonka revin siitä piakkoin ylös. Se ei ole oikein viihtynyt siinä. En tiedä miksi. On hankittu valmis ruukku kupasta ja istutettu tuohon, niin kuin persilijatkin. En tietenkään malttanut odottaa, että siemenistä itsekasvatetut persilijat lähtisivät kasvamaan, niin ostin sitten parit valmiit tupsut tuohon.

Oregano kukkii parhaillaan! Siinä käy paljon kimalaisia.

En ole ainoa, joka nauttii parvekkeestani… tässä ihana kissani, vanha 14-vuotias herra, Spede!

Parvekekatsaus 31.7.2015 Read More »

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä!

Nyt oli sen verran hyvä keli, että päätin syödä ensimmäisen aamupalani parvekkeellani tämän kesän aikana! Lämmintähän täällä on ollut tänään noin +22C, eli ihan normi kesäkeli.

Foxi on aina mukana… tässä on tiukka vahtiminen aamupalassani, ettei se vain ehdi katoamaan mihinkään jättämättä murustakaan…

Vielä on parveke hieman sekaisin joiltakin osin, mutta kyllä se siitä pikku hiljaa!

Spede-kissakin tuli pällistelemään mitä oikein parvekkeella puuhastelen… sillä on tuossa nurmikkoa kasvamassa jota voi sitten tarpeen vaatiessa natustella. Pitäisiköhän nurmikko leikata jo?

Kiva vedensolina kuuluu tästäkin. Istutin saniaisten seuraksi suikeroalpia. Toivottavasti se kasvaisi hyvin. Voisi olla kivan näköinen, jos sen saisi ”riippumaan” tuosta reunan yli.

Eka aamupala parvekkeella tänä kesänä! Read More »

Chilit 2015

Testasin viime vuonna kaupasta ostettuja chilipaprikan siemeniä, millaisia chilejä niistä oikein tulee. Vuosi sitten minulla oli kaksi puskaa kasvamassa parvekkeella, mutta tänä vuonna päätin, etten panosta chileihin ihan niin paljon… vai mitenkä nyt sitten oikein kävikään?

Lahjoitin osan chilientaimista tuttaville, kun yllättäen kaikki siemenet itivät, ja sain kasvatettua niistä ihan mukiin menevät taimet.

Tässä osa taimista ennen istuttamista ja pois antamista…

Valkkasin itselleni chilit istutettavaksi…

Chilikaksikko… vasemmalla puolella hybridi ja oikealla chilipaprika.

Sain runneltua hybridin juurakkoa istutuksen aikana, ja se hieman nuukahti heti kättelyssä. Toivotaan, että tokenee. Sain muuten tuttavaltani tällaisia suuria Felixin kurkkupurkkeja, joita käytän koristeruukkuina näille kasveilleni. Sisällä on toki istutusruukku etteivät ne nyt ihan tukehdu näihin peltipurkkeihin.

Chilit olivat ekaa kertaa yön ulkona, ja hyvin näyttivät kestävän. Tämä ei ole niiden loppusijoituspaikka, vaan ne ovat tuossa väliaikaisesti parvekkeen lattialla kunnes saan siivottua takanaolevan hyllykön, ja vietyä siitä kärhön äidin pihalle ja tehtyä tuohon vieressä olevaan puulaatikkoon vesiaiheen ja… ehkäpä jo tänään!

Chilit 2015 Read More »

Parvekkeella tapahtuu!

Nyt on nimittäin maailmankirjat sekaisin. Olen saanut talvetettua parvekkeellani mansikan ja ruohosipulin! Lisäksi, vein toisen kärhöni alakertaan kylmäkellariin talveksi, ja toin sen parvekkeelle pari viikkoa sitten. Siinä on nyt silmuja… ei voi olla totta! Olen hieman täpinöissäni tästä asiasta ja piti sitä varten värjötellä parvekkeella hetkisen, jotta sain otettua kaikista ”ihmeistä” kuvat.

Kärhö ei ollut missään järin suuressa istutusruukussa. Arviolta tässä oli mukana noin 5 litraa multaa. Mullan seassa on lecasoraa.

Tämä on viime vuonna siemenistä kasvatttamani kuukausimansikka. Siitä selvisi kaksi taimea talven yli. Astiat eivät olleet missään vaiheessa lumen peitossa, vaan lumelta suojassa. Näihin ei myöskään päässyt satamaan vettä missään vaiheessa. Kevään tullen, kun pakkaset olivat ohi päivällä, nostin ne aurinkoon ja aloin varovasti kastelemaan niitä.

Ruohosipuli oli ihan räjähtäneen oloinen kun nostin sen aurinkoon talven jäljiltä. Tämä oli niin ikään lumelta suojassa talven ajan. Luuulin senkin kuolleen, mutta sateisina päivinä tämä sai ilmeisesti vettä. Parvekkeellani on metallinen kaide, josta roiskuu parvekeen sisäpuolelle vesitippoja kovalla sateella. Ei muuta kuin lisää vettä vaan niin johan lähti kasvamaan!

Parvekkeella tapahtuu! Read More »

Scroll to Top