kuukausimansikka

Parvekeparatiisia 31.8.2015

Elokuu meni hujauksessa, enkä muistanut edes kirjoittaa blogiinikaan kuulumisia, mutta tehdäänpä tähän nyt pikainen korjaus. Kamera ja kännykkä olivat täynnä kuvia, ja niistä on jotenkin vaikea valita, mitä tänne laittaisi esille, niin laitetaan nyt galleriamuodossa kuvia, jotka on otettu kännykällä parvekkeeltani 31.8.2015.

Parvekeparatiisia 31.8.2015 Read More »

Papuja ja muutakin

Olin tänä vuonna laittanut köynnöstäviksi kasveiksi parvekkeelle papuja, ja niistä nyt osa kukkii ja tuottaa satoa.

Tässä on jo näköjään palkoja! Kaikista huonoiten itävä ja kasvava papu, mitä minulta löytyy, silti siinä on ensimmäisenä palot. Pussin kyljessä luki “French beans”.

Ruusupavun “siemeniä” sain tuttavaltani, ja ne itivät todella hyvin, ja nopeasti. Papu kasvoi myös korkeutta hyvin nopeasti ja jouduin sitä jo kertaalleen irrottamaan yläpuolella olevan parvekkeen tukipalkeista. Enkä ole vieläkään muistanut laittaa tämän juurelle kasvamaan tilliä… jospa vaikka tänään sitten muistaisin 🙂

Ruusupapuun oli tullut myös joku kirva…

Härkäpavussa näyttää menevän vielä aikaa, kun alkaa tehdä palkoja… kukkia löytyy kyllä vaikka mitenkä paljon. Kasvu on myös jotenkin hidasta. Huomasin kuvaa katsellesani myös, että joku on popsinut lehtiä (oikealla). On se hyvä, että tulee kuvattua näitä kasveja tuolta partsilta, että näkee tuholaiset helpommin!

Jotenkin vaikuttaa siltä, että saan odotella tänä vuonna myös mansikoita… ei välttämättä ehdi tälle vuodelle nämä!

Papuja ja muutakin Read More »

Siemenet menivät lähes kaikki

Laiton Faceen ilmoituksen, että minulla on siemeniä annettavana ja myytävänä. Noh, eihän sinne tarvinnut listata edes kaikkia pussukoita, kun ne olivat menneet, joten “Siemenien setvimistä VOL 2:sta” ei ole tiedossa 😀 Facebook voi olla melko kätevä paikka 🙂 Joitain itsekerättyjä siemeniä on vielä tosin jäljellä, ja aion itse myös kokeilla niiden itävyyttä myöhemmässä vaiheessa, tai lähinnä kiinanastereiden. Ne ovat kyllä niin kauniita että on pakko kokeilla uudelleen… mutta kun on niin hirveän vaikea arvioida kuinka paljon valoa tähän uudelle parvekkeelle oikein kesällä tulee, ja mikä rehu tässä viihtyy. Ei auta kuin ottaa riski ja kokeilla. Ja siitä se ajatus sitten taas lähti… olen nimittäin hankkinut jo uusia siemeniä uutta partsiani mielessä pitäen.

Haluan kokeilla tätä kuukausimansikkaa, jos se vaikka viihtyisi parvekkeella. Samoin olen hankkinut köynnöstäviä kasveja, kelloköynnöksen ja jokin kierto. Sain myös tuttavaltani ruusupavun ja härkäpavun siemeniä. Tarkoituksena on laittaa niitä ämpäriin kasvamaan. Käytän vanhaa koiranaitaa tähän tarkoitukseen, jonka käyn sitten purkamassa jossain vaiheessa kevättä. Aidasta voi tehdä tolpan, ja laittaa sen ämpäriin keskelle, multaa päälle, ja pavut saavat sitten olla siinä. Eivät myös varmaan mene sitten sekasin jos ovat ihan eri astioissa kasvamassa 🙂 Niitä voi myös tarpeen tullen liikutella toisiin paikkoihin.

Suunnitelmia, suunnitelmia… mitähän näistäkin oikein loppu peleissä tulee! Uudella parvekkeella on otettava huomioon myös kissaherrat, että he voivat nauttia siitä ihan yhtä paljon kuin minäkin – tai jopa enemmän.

Siemenet menivät lähes kaikki Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top