istutukset

Parvekekatsaus 6.6.2020

Niin se taas pari viikkoa vierähti että ei tunnu missään, paitsi kropassa. Innostun välillä touhuamaan asioita liian rankalla tavalla, eikä tässä iässä enää kroppa oikein aina tykkää kaikista asioista mitä yritän sillä teettää. Siirtelin parvekkeella läjän Leca-harkkoja paikoilleen, jotta saan kasveille tehtyä tasot. Harvoin ostan mitään valmista, joten vanhat puurimat, mitä on jäänyt parvekepenkin purkamisesta, saivat kelvata. Jaa miksi sitten siirtelin läjän Leca-harkkoja? Noh, kun…

Koskaan aikaisempina vuosina ei ole tarvinnut pyöritellä kamoja parvekkeella näin montaa kertaa paikoilleen, kun nyt. Aluksi halusin nikkaroimani aurinkotuolin hitolleen, ja sen tilalle tuli Baden Baden… sitten kävimme pienen sanaharkan äitini kanssa, ja tuloksena oli, että parvekkeelleni tulee vielä rakennuspalju. Sille ei kuulemma ollut mitään käyttöä edes vesiaiheena vanhempieni pihalla, ja sitä ei olisi saanut kaivaa maahan, ja niin edelleen ja niin edelleen… tästä suivaantuneena toin paljun kotiin, koska sillä oli erityinen tunnearvo minulle. Se oli edesmenneen koirani, Foxyn, uimapalju, enkä halunnut luopua siitä. Halusin, että siitä saisi tehtyä jotain todella kaunista, mistä olisi meille sitten suurta iloa. Samalla se voisi tuoda myös lohdutusta, koska paljun nähdessä minulle tulee aina mieleen, kuinka Foxy todellakin rakasti siinä puljaamista. Joten palju tuli parvekkeelle, ja se projekti on vielä vaiheessa. Siitä tulee siis vesiaihe parvekkeelleni. Teen vesiaiheesta oman postauksen niin tästä ei tule kilometrin mittaista 🙂

Foxyn uimapalju.

Oli minulla pieni hetki aikaa nauttia suht siististä parvekkeestakin…

Palju tulee tuonne kulmaan…

Kun kaikki taimet oli raivattu, oli aika siivota keittiöpöydän ympärystä 🙂

Tässä kuvassa ei ole mitään muuta kaunista kuin ikkunasta näkyvä sininen taivas…

Käänsin pöydän takaisin niin kuin olen sen suunnitellut tuossa kohtaa olevan. Se oli käännetty ikkunan eteen vain taimien kasvatusta varten. Jätän osan kasveista siis keittiöön kasvamaan koska tomaattiakin voi kuulemma kasvattaa ympäri vuoden. Tuossa sitten on pihvitomaatti ja Money Maker. Lisäksi siinä on kaksi chiliä ja kaksi paprikaa. Pitkulaisessa kukkalaatikossa on sitruunamelissaa, basilikaa ja uutena kylvöksenä salaatteja. Laatikko menee parvekkeelle.

Tein vielä joitain hankintoja parveketta varten: ostin paikallisen puutarhan samettikukkia sekä kävin toiselta puutarhalta ostamassa persilijan ja ruohosipulin. Oli muutekseen komeat taimet!

Ei tässä tällä kertaa muuta. Kiitos kun luit ja yritän pian kirjoitella jotain. Tiesitkö, että kun olen tänne kirjoitellut, niin laitan asiasta aina Facebook-sivulleni ilmoituksen? Kannattaa siis tykätä sivusta niin saat aina tiedon kun olen kirjoittanut jotain, ja suoran linkin postaukseen 🙂

Parvekekatsaus 6.6.2020 Read More »

Parvekkeen siivouspäivä

Se olisi sitten siivottava tuo parveke ennen kuin sen siivoaminen muuttuu todella hikiseksi hommaksi… seuraavien päivien säätiedot näyttävät sellaisilta, että parvekkeesta pääsisi jo nauttimaan. Kesä on siis tulossa, ja sitä on kyllä odoteltukin. Mutta hommaa vielä on, ennen kuin pääsee löhöilemään partsille kasvien kanssa, tai vaikkapa kirjoittamaan parvekkeelle blogia!

Parvekekalusteet ovat hakeneet pitkään jo paikkaansa ja nyt alkaa olla jo kaikki hanskassa, niin sanotusti. Päätin kuitenkin purkaa viime vuonna rakentamani aurinkotuolin, vaikka se olisi ollutkin todella hieno, niin se oli myös erittäin epäkäytännöllinen. Käytän sen materiaalit sitten johonkin muuhun projektiin. Tilalle tulee kirppikseltä ostettu baden baden. Ylimääräiset tavarat vielä pois tuolta, ja sitten kunnon letkupesu harjan kera ja avot!

Olen käyttänyt tällä viikolla taimiakin ulkoilemassa parvekkeella. Pientä tuulta on ollut, ja nyt pitääkin sitten toivoa ettei kurkut ole paleltuneet ihan totaalisesti. Jostain syystä iso osa kurkun taimista meni ihan piloille. Hetken pähkäiltyäni tajusin, että olen suurella todennäköisyydellä istuttanut ne liian tiiviiseen multaan. Sinällään erikoista, kun pussin kyljessä lukee istutusmulta. Kuvittelin, että se olisi suoraan kelvannut vihanneksille, mutta ei ole oikeanlaista. Kävin hankkimassa vielä säkin luomuturvetta jonka sekoitan istutusmullan kanssa. Sen pitäisi auttaa. Olen yleensä käyttänyt turvemultaa kasvien istuttamiseen.

Paprikat ulkoilemassa
Taimet ulkoilemassa.

Kävin rehkimässä vanhempieni omenapuussa eilen. Omenapuu olisi pitäinyt leikata jo vuosia sitten, mutta parempi edes nyt, ja osittain.

Omenapuussa on todella paljon vesiversoja.

Unohdin ottaa “jälkeen”-kuvaa kun olin jo todella väsynyt kolmisen tunnin uurastamisen jälkeen… sain pätkittyä oksista varmaan kolmasosan ja yritin leikata ensi sijassa paksuimmat ylöspäin sojottavat oksat pois, mutta sinne jäi vielä jonkin verran leikeltävää. Loput sitten myöhemmin. Nimittäin, korjasin ja siistin omppupuussa olleen linnunpöntön, ja kun selkäni käänsin, sinne lensi jo varpunen huutelemaan ja tutkailemaan pönttöä. Omenapuun leikkuu saa siis jatkua myöhemmin. Ei saa häiritä tirpan pesintää 🙂

Takaisin parvekkeelle… pitkulaisen saniaislootan kasvit kuivuivat talven aikana kaikki, ja pitää hankkia uudet saniaiset. Niitä saan vanhempieni pihalta, kun kotkansiipisaniaiset karkaavat nurmikon puolelle saniaispenkistä. Keräsin niitä pienen laatikollisen.

Saniaislaatikko.

Tein ihanan roskalavalöydön, kun kävin noutamassa FB:n kautta varattuja kaakeleita. Tämä oli myös annettavien joukossa, mutta sitä ei oltu ilmoitettu missään. Tämä on aarre! Pitää putsata kunnolla ja laittaa pyörät alle… tekisiköhän tästä olohuoneeseen pöydän?

Vanha kaapelikela.

Meillä on Teboil tässä muutaman sadan metrin päässä, missä asun, ja sieltä sattuu löytymään tulevan kesän suosikkijäätelöni! En ole tällaista aiemmin maistanutkaan: pohjalla on mango-meloni ja päällä oleva on se suosikkini sitten; vadelma-lakritsi. Ai saakeli kun oli hyvää! NAM!!! Annoskin oli sen kokoinen että se olisi mennyt ateriasta.

Nyt ei muuta kun hyvää sunnuntain jatketta, ja toivottavasti seuraavissa kuvissa näkyisi jo siistitty parveke 🙂

Parvekkeen siivouspäivä Read More »

Tilannekatsaus 29.4.2020

Sen verran hurja sillisalaatti alkaa olla jo tuossa keittiönpöydällä, niin pitää jo pikkuhiljaa miettiä mihinkäs purkkeihin näitä taimia alkaisi istuttamaan… sen verran hujahtaneet kasvamaan. Aloitin lannoituksen viikko sitten. Käytän Lidlistä ostettua luomulitkua, joka toimi edellisellä kerralla oikein hyvin. Samoilla mennään siis.

Kävin alakerrasta hakemassa muutaman kassillisen tavaraa jotka käyn läpi. Tomaatit istutan ämpäreihin ja kurkut myös. Saatan kyllä joutua hommaamaan jotain tarvikkeita, ja ehkä uudet ämpäritkin, kun en ole varma ovatko nuo enää ehjiä. Jotkut ovat aika vanhoja nimittäin. Noh, sehän selviää kun käy ne läpi.

Pitkästä aikaa on sellanen kiva pöhinä näiden asioiden äärellä. Ihan jännittää, mitä tästä oikein tulee. Toki koronatilannekin jännittää, mutta jos kerran joutuu kotona olemaan, niin miksipä ei sitten käyttäisi sitä hyödyksi uppoutumalla rakkaaseen harrastukseen 🙂

Chilit kukkivat jo…

Laitoin kesäkurpitsat ja kahta eri kurkkua multiin pari viikkoa sitten. Niissä on jo isohkot taimet, ja kurkkujen taimet pitää erotella omiin potteihinsa. Laitoin taktisesti kaksi siementä/kylvöastia, jos niistä vaikka toinen ei itäisi. Noh, kyllä ne itivät kaikki.

Kesäkurpitsan lehti

Jostain tulee joka kerta pikkukärpäsiä, eli nämä ovat nimeltään harsosääskejä (kukkakärpäsiä). Ei siinä auta muu kuin viritellä taas niille ansoja etteivät nyt ihan hulluna lisäänny, kun lisääntyvät kuitenkin. Niiden toukat nimittäin syövät näitä taimien lehtiä ja juuria. Ansa on helppo tehdä: lasiin vettä ja ihan pikkasen astianpesuainetta pinnalle. Pintajännitys menee rikki kun kärpänen menee lasiin. Kärpänen siis hukkuu. Julmaa mutta välttämätöntä. On minulla tuossa lähettyvillä talven sisällä ollut hämähäkkikin, joka keräilee kärpäsiä aina tarpeen tullen keittiöikkunan nurkkaukseen. Ei taida jaksaa syödä kaikkia kukkakärpäsiä mitä on kerännyt 😀

Siinä olis sitten savoottaa tälle illalle tiedossa! On tarkoitus järjestellä istutusruukut, niin se homma on parasta tehdä parvekkeella – jos sinne mahtuu. Onneksi sain kaverin auttamaan parvekkeen kanssa. En olisi itse pystynyt siirtämään tavaroita paikoilleen.

Ei muuta kun rattoisaa keskiviikkoiltaa, ja kiitos kun luit 🙂

Tilannekatsaus 29.4.2020 Read More »

Pitäisiköhän nämä jo istuttaa?

Olen monesti miettinyt, mahtaakohan ihmiset siivota aina etukäteen kaikki paikat ennen kuin he ottavat kuvia blogeihinsa… ei varmaan tekisi pahaa itsellekään! Kauheeta mikä sotku jäi lähes kaikkiin kuviin taustalle, mutta eihän tällainen taimien kasvattaminen ole kovinkaan siistiä puuhaa. Pääasia kunhan lopputulos on sitten hyvä 🙂

Iso osa taimista on jo sellaisia, että ne taitavat kaivata suurempiin kasvuastioihin… esimerkiksi tomaatit. Tässä epätoivoinen näkymä “taimitarhaan”. Taimet ottivat lainaan olohuoneen kahvipöydän, jota odotan innolla takaisin.

Unohdin vahingossa daaliat parvekkeelle parina yönä, jolloin oli todella kylmää… pelotti, että tapan ne, mutta kyllä ne vaan sieltä vartta puskevat jokaisesta ruukusta!

Timjami on myös vihdoinkin laitettu kasvamaan. Viime vuonna ne oli laitettu suoraan peltiastiaan, mutta tänä vuonna laitoin astian sisään muoviruukun, jotta salaojitus onnistuisi paremmin.

Parvekkeella on uusia kasveja myös! Mukaan on liittynyt yksi muraatti K-Raudasta…

… ja Ihana verenpunainen pelargonia Uosukaisen puutarhalta (FB-sivulle).

Tulipahan vielä hankittua yksi kukkalaatikko, johon laitoin lisää kotkansiipisaniaisia kasvamaan. Yritän saada tähän peitteeksi sammalta ja muutakin, että kosteus säilyisi paremmin. Muutoin parvekkeellani näyttäisi olevan vielä täysi kaaos!

Jospa nyt lähipäivinä istuttelisin rehut paikoilleen, niin saisi sitten siivottua paikatkin… ja ennen kaikkea, pääsisin nauttimaan aikaansaannoksista 🙂

Pitäisiköhän nämä jo istuttaa? Read More »

Pavut ja avomaankurkku ruukkuihin

Mietin kyllä useaan otteeseen, viitsinkö mennä tuonne parvekkeelle heti aamupäivästä touhuamaan, mutta pavut näyttivät jo siltä, että ne kohta katkeavat, jollen tee niille jotain. Hetken touhuttuani, oli hyvä tulla vetämään sisätiloihin välipalaa ja kirjoittamaan blogia. Ei pala nahka sitten tuolla parvekkella ollessa (olen unohtanut ostaa aurinkovoidetta). Kun aurinko ei enää paista partsille, voi mennä sitten jatkamaan mihin jäi…

Mutta papuihin… Tätä ne näyttivät aamupäivällä:

Olin pyytänyt tuttavaani muutama viikko sitten tekemään valmiiksi reikiä kattoon, ettei minun tarvitse sitten käydä mitään porailemaan, kun pitää saada kasveille kuitenkin nopeasti kiipeilytelinettä.
Pidän 10 litran ämpäreistä. Ne ovat edullisia ja sopivan kokoisia hyötykasveille. Ne on myös helppo varastoida sitten kun niitä ei enää käytä. Ämpärit ovat palvelleet minua jo edelliselläkin parvekkeella tomaattien ja kurkkujen kasvuastioina. Olen tehyt pohjaan reiät, ja laittanut Leca-soraa alimmaiseksi salaojitusta varten. Ämpärin pohjalle pitää myös laittaa jotkut kivenpalaset, ettei ämpäri ole suoraan pesuvatia vasten. Pesuvati on nimittäin sitä varten tuossa, että jossain vaiheessa papuja ei tarvitse kastella päältä päin ollenkaan – annostelee veden tuohon pesuvatiin, niin papu ottaa itse vetensä siitä sitten. Narun saa helposti viriteltyä ämpäriin, koska sen yläreunassa on kannelle ne “ulokkeet”, joihin narut saa kätevästi kiinni. Tarkoituksena on vielä tehdä tuolle sötökselle jokin suojahuppu, koristeellinen.

Istutin myös avomaankurkun ja ainokaisen ranskanpavun samaan astiaan. Kurkku oli jo hyvän kokoinen ja ulkona on sen verran lämmintä, että uskalsin laittaa sen ulos. Kävin etukäteen katsomassa, että mitä hyötykasveja voi laittaa samaan astiaan. Kyseessähän ovat siis nämä ns kumppanuuskasvit. Kurkun edessä on Habanero ulkoilemassa.

Laitoin yhteen parvekelaatikkoon matskut, mitä nyt tuossa noita taimia olen kasvatellut. Siinä on kahta erillaista samettikukkaa, oranssi/keltainen ja keltainen. Lootassa on myös uusi kokeilu, Cape Daisy. Ei hajuakaan millainen siitä tulee, mutta kokeillaan! Yritin siirtää kulmaukseen myös lobelian… tottakai se pienen pieni taimikko kippasi siitä taimilapion päältä nurin niskoin, että saas nyt nähdä selvisikö mikrotaimet siitä siirrosta 😀 Laatikon keskellä on toi savilautanen suojaamassa multaa, johon on tarkoitus laittaa kissoille kasvamaan nurmikkoa. Multaan on upotettu ruukku, ettei nurtsi lähde sitten karkuun noiden muiden kukkasten sekaan. Saattaa kyllä olla, että tuohon tulee laitettua vielä yhdet setit noita samettikukkia. Taimia kuitenkin riittää ja on varmasti ylimääräisiäkin.

Kaupasta tartui mukaan tällainen polkupyörän tankoon laitettava kori, johon meinasin laittaa kyllä jotain muuta kukkasta kasvamaan, jotain sellaista, joka tulee noiden laitojen yli. Krassiahan minulla on tuossa amppelissa, mutta voihan sen ottaa sieltä alas ja laittaa tuohon. Kori olikin aika kätevä, kun sen sai tuohon parvekkeen reunaan helposti kiinni. Nyt siinä on väliaikaissäilytyksessä ruohosipuli, joka menee sitten toiseen paikkaan parvekkeelle, kunhan saan rompetta kerättyä pois.

Pavut ja avomaankurkku ruukkuihin Read More »

Shopping Cart
Scroll to Top