Valokuvaus / Video

Tomaatti – HYDRO osa 3

Noniin, pientä tilannekatsausta taasen siitä mitenkä vesiviljelyssä kasvava tomaatti jakselee. Edellinen artikkeli olikin jo päivämäärältä 5.11. niin siitä on jo aikaa.

Niin kuin mainitsin edellisessä artikkelissani, tomaatti lähti kasvamaan uskomattomalla vauhdilla, ja minulla onkin nyt tekemistä pitää sitä jotensakin kurissa. Tomaattiin on tullut useita oksia (latvoja/runkoja), joiden olen antanut kasvaa. Tulikin tässä todettua, että olen taas ollut ihan pihalla kaikesta ohjeistuksesta koko elämäni. Kuvittelin, että tomaatista pitää ottaa aina kaikki varkaat pois. Se ei pidä paikkaansa! Ei niitä ole pakko ottaa pois. Foorumeilla on myös kerrottu, ettei niihin varkaisiin tule tomaatteja. Kylläpähän tulee. Oma tomaattini on nyt elävä esimerkki siitä, että varkaisiin tulee tomaatteja. Ne eivät vain ehdi kasvaa lyhyessä Suomen kesässä ulkona. Mutta kun minun kasvini onkin sisällä ja tasaisessa lämpötilassa.

Kiriskkatomaatti vesiviljelyssä kotona
Kirsikkatomaatti ”Super Sweet” 16.11.2022 vesiviljelyssä

Tomaatti kasvaa, varkaat jää

Satuin törmäämään videoiden encyclopedia-arkistoissa sellaiseen tuubikanavaan kuin Epic Gardening. Kanavalla on video, joka kertoo tomaatinkasvatukseen liittyvistä myyteistä. Yksi myyteistä oli, että tomaatista pitää poistaa varkaat. Olen siis ollut tässä uskossa koko elämäni, ja nyt asia vasta minulle selvisi. Kyse ei siis ole mistään pakon sanelemasta säännöstä. Runkotomaateista poistetaan varkaat ja pensastomaateista ei poisteta – näin minua on ohjeistettu. Noh, katsotaan mitä nyt käy tälle nykyiselle runkotomaatille, joka on haaroittunut varkaiden kohdilta ties kuinka moneen oksaan.

Varkaasta (sivuversoista) kasvaa uusi tomaatti

Mietiskelin hetken kuulemaani ja tulin siihen tulokseen, että varkaiden poistaminen on varmaankin tarpeellista, jos ja kun kasvattaa tomaatteja Suomen olosuhteissa ulkosalla kesällä. Meillä kun tuppaa olemaan niin lyhyt kasvukausi, jollei nyt satu omistamaan lämmitettyä kasvihuonetta, ja kukapa omistaisi, tuskin monikaan… kuitenkin, tämä liittynee siihen asiaan, eikä niinkään pakon sanelemaan sääntöön. Aion kuitenkin poistaa varkaita omasta kasvistani että saisin satoni onnistumaan paremmin.

Kun tomaatista poistaa sivuversot, sato kypsyy aikaisemmin. Kun tomaatin antaa kasvaa ja tehdä sivuversoja, sadosta tulee runsaampi mutta se kypsyy myöhemmin.

Osa tomaattilajikkeista kasvaa niin pitkäksi kuin annat niiden kasvaa. Ne voivat tulla jopa muutaman metrin mittaiseksi. Onhan toki käytännöllisempää pätkäistä latva, koska tietenkin isompi kasvi vie enemmän voimia kuin pienempi… ei siis minulta, vaan kasvilta itseltään. Minulla on kyllä ollut joskus sellainen tomaattilajike kasvatettavana, jonka kasvu pysähtyy itsestään. Kasvu pysähtui noin 180cm:n kohdalle. Tämä lajike oli nimeltään Mato. (Vanha artikkeli vuodelta 2010 tomaatin kasvattamisesta parvekkeellani)

Huoltopäivä 16.11.2022

Karsin aika reilulla kädellä lehtiä, ja kaikki pienet varkaat. Olin poistanut samanlaisen määrän varkaita ja lehtiä edelliselläkin viikolla, mutta niitä kasvoi todella nopeasti takaisin. Halusin poistaa lehtiä, että tomaatin kasvusto hieman tuulettuisi. Osa lehdistä oli ihan nuhjautuneita. Minulla ei ole viriteltynä tälle minkäänlaista tuuletinta toistaiseksi. Pitää varmaan hankkia sille joku tuuletin jossain vaiheessa.

Kohta saan taas maistaa tuoreita tomaatteja omasta sadosta!

Tomaatti tekee satoa.

Pienet tomaatin palleroiset kasvavat ihan erillään muista tomaateista. Olen laittanut kasvupaikan ja ikkunan väliin verhon suojaamaan kasvia mahdoliselta vedolta. Huomasin myös, ettei se pitänyt siitäkään kun oksat osuivat kylmään ikkunaan. Verho estää toistaiseksi sitä myös osumasta ikkunaan. Tämä voi olla tärkää siinä vaiheessa kun on talvi. Ikkuna on silloin todella kylmä Tuossa takana on myös ikkunalauta ja sen alla lämmityspatteri. En halua, että sekään porottaa kuumaa ilmaa suoraan kasviin, vaikka en pidäkään sitä täysillä. Laitan kasvupaikan taakse jossain vaiheessa kasvihuonemuovin, kunhan kerkeän.

Tässä on yhdessä varressa kasvava tomaatin terttu. Kuten aikaisemmin totesin, en tiedä mikä latva tämä nyt on edes kyseessä… pitää varmaankin suunnitella ja tehdä jonkinlainen merkitsemistapa, että nämä tunnistaa toisistaan. Oksat ovat nyt sikin sokin kasvamassa ja olen yhdistellyt niitä samoilla tukinaruilla aina johonkin kiinni.

Nyt jos koskaan on hyvä aika ottaa emokasvista latvapistokkaita. Satuin katkasemaan yhden pidemmän varren vahingossa, kun poistin tomaatista lehtiä. Siihen oli kiinnittyneenä kaksi kukkaterttua, joista toisessa kasvoi jo tomaatin alut. Otti muuten kaaliin! Noh, poistin siitä alimmat lehdet ja tomaatinalut, ja iskin takaisin astiaan kasvamaan uuteen ruukkuun. Sidoin heti tämän uuden taimen, jotta voin ohjata sen kasvua vähän paremmin kuin mitä alkuperäistä. Toivotaan, että tämän kasvatus onnistuisi vähintään yhtä hyvin kuin ensimmäisenkin, ja vaikka vielä paremminkin.

Latvapistokkaasta kasvamaan laitettu kirsikkatomaatti (kokeilu).

Tein pienen videopätkän tomaatin pölytyksestä. Tein sen vain siksi, että kuinka usein näkee edes koko tomaatin pölyttymistä? Olin aivan ihmeissäni tästäkin, koska ulkona kasvatettavat tomaatit todellakin pölyttyvät milloin tahtojaan. Sisällä tämä täytyy tehdä itse, koska luultavimmin huoneistosta ei löydy pölyttäjiä tai siellä tuule yhtään. Muutenhan tomaatti on itsestään pölyttyvä. Kasvihuoneilla kuulemma on jokin täristin tai muu vastaava, mikä tuottaa sen verran värinää tomaatin kukkiin, että ne pölyttyvät. Sisällä kasvatettava tomaatti saattaisi pölyttyä myös, jos sille asennetaan tuuletin johonkin liikuttamaan lehtiä ja kukkia.

Mutta eiköhän tässä ole ihan tarpeeksi tälle kerralle höpinöitä, niin lopuksi vielä se video. Se on lyhyt, vain kaksi minuuttia. Katso kuinka tomaatin siitepöly lentää!

Edellisiä hydro-tomaattiin liittyviä julkaisuja

Tomaatti – HYDRO osa 3 Read More »

Muistoja Foxysta ja Rokista

Eilinen ja tämä päivä olivat kohdallani hieman alavireisiä, joten päätin tehdä välittömästi muistokirjoituksen asiaan liittyen. Nimittäin edesmenneen koirani, Foxyn velipuoli Roki, siirtyi tänään paremmille lammaslaitumille. Tämä jotenkin kosketti minua äärimmäisellä tapaa. Olin hoitanut Rokia paljon, kun se oli vielä pikkukoira. Roki oli hoidossa usein ennen lopullista omistajaansa.

Roki oli australiankarjakoira uros ja sillä oli sama emä kuin omalla koirallani, Foxylla. Roki oli viralliselta nimeltään Kohon Globetrotter. Kohon Kennel oli sukulaiseni omistama ja kävin heidän luonaan jatkuvasti, miltei viikottain. Ajomatka oli vaivaiset 10 minuuttua.

Australiankoira pentu
27.10.2007

Rokilla oli ollut huonoa tuuria kodin saannin suhteen. Ensimmäinen omistaja oli nuori nainen, joka ei pystynytkään pitää sitä mukana elämässään. Välillä se oli hoidossa Foxyn (alkuperäisessä) kodissa, jossa minäkin sen kanssa paljon oleilin. Muistoja on ehtinyt kertyä jonkun verran. Rokilla saattoi olla vielä yksi omistaja siinä välissä ennen kuin se siirtyi tuttavaperheeseeni, en muista ihan tarkalleen. Siitä on jo aikaa. Australiankarjakoira ei nimittäin ole koirarotujen helpoimmasta päästä, sitä harva tajuaa. Se vaatii ääretöntä sitoutumista.

Kuin sattuman kaupalla juttelin aikoinaan tuttavani kanssa, ja he olivat etsineet koiraa perheeseensä. Roki sai uuden kodin heidän lapsiperheessään! Se oli niin loistava juttu, ja vieläpä tutuista kyse. Sain nähdä Rokia jatkossakin eikä se muuttaisi toiselle paikkakunnalle. He itse asiassa antoivat hauvelille nimen Roki. Me kutsuimme sitä aluksi Vänskäksi. Nimi tuli siitä kun se juoksi meidän luokse aina niin kovaa että ”tanner tömisee”. Väinö Tanner, eli Vänskä. Nuori nainen ehti kutsua Vänskää vielä Rontiksi. Lopuksi tuttavaperheeni nimesi sen Rokiksi, ja se on ollut sen nimi siitä lähtien.

Tämä ihana perhe tarjosi Rokille kodin sen loppuelämäksi ja Roki eli upeat yli 15 vuotta. Mutta niin ne vaan päivät tulevat täyteen kaikilla. Jos ajatellaan koiran ikää, niin 15 vuotta on pitkä aika omassakin elämässä. Roki poistui elämästämme torstaina 27.10.2022. Onneksi on ne ihanat muistot, jotka jatkavat elämistään.

Tein nyt pienen kuvakoosteen muistoksi Rokin ja Foxyn pihaleikeistä. Kummatkin pitivät jalkapallosta todella paljon. Nämä kuvat on otettu 2008 kun Roki (Rontti) oli kesällä paljon hoidossa silloisen omistajansa ollessa pitkiä vuoroja töissä.

Ihanat muistot Rokista ja Foxysta

Minulla on tapana kerätä muistoja asioista valokuvin, ja tässäkään en ole tehnyt poikkeusta. Minulla oli tuolloin lainassa tuttavani kamera, Canon EOS400D, jolla nämä seuraavat kuvat on otetttu. En ymmärtänyt tuolloin järkkärikamerasta mitään ja kuvista ei voi siis odottaa mitään ihmeitä. Tässä kuitenkin kuvia yhdestä riehakkaasta leikkituokiosta koirien kanssa, jossa pääroolissa ovat Foxy ja Roki. Kuvat on otettu 19.6.2008.

Keskiviikko 26.10.2022

Tuttavani laittoi minulle viestiä keskiviikkona 26.10 ja kertoi minulle, että nyt olisi viimeinen tilaisuus nähdä Rokia. Hän kurvasi autollaan kotipihalleni ja Roki oli kyydissä. Otin liedestä virrat pois ja nostin puoliksi valmistetun italianpadan viereiselle hellalle, ja menin ulos moikkaamaan viimeistä kertaa rakasta hauvaherraa. Se tunne kun tiedät, että et näe sitä enää. Sama homma kävi aikoinaan Foxyn veljen, Felixin kanssa. Tilanne oli vastaava.

Olin niin onnellinen, että tuttavani toi Rokin minua vielä moikkaamaan ennen ”lähtöä”. Se merkitsi minulle sanoinkuvaamattoman paljon! Oli kerta kaikkiaan niin hieno ele häneltä. Sain vielä jonkin muiston koirasta. Se oli minulle tärkeää. Menin Rokin luokse ja se otti minut vastaan ehkei ihan niin innostuneesti kuin aikaisemmin vieraillessani heillä. Rokista näki, että tämä oli tässä. Rapsuttelin sitä tovin ja Roki lipaisi kättäni ja poskeani, niin kuin se aina teki kun nähtiin. Pieni rakas

Roki näki (ehkä) jotain liikettä pyörätiellä… pysyi silti vielä erittäin tarkkaavaisena.

Tämä päivä onkin sitten mennyt siihen että olen saanut jatkuvasti etsiä nenäliinaa ja pyyhkiä kyyneleitä. En ole saanut mitään järkevää aikaiseksi. Olen ollut neljän seinän sisällä kotona koko päivän. Onneksi sain jotensakin pelastettua sen eilen tehdyn pöperön ja minun ei tarvinnut tänään tehdä mitään sen kummempaa ruokaa. Italianpata oli ihan syötävää kun siihen heitti juustoa päälle ja mikroon.

Roki oli se ”viimeinen linkki” Foxyn sisariin. Näillä ei ollut jälkeläisiä. Se on jotenkin surullista. Foxyn sisarista kukaan ei saanut jälkeläisiä ja Rokin sisarista vain yksi on saanut jälkeläisiä. Kun ajattelee asiaa siltä kantilta kuinka mahtavia koiria ne ovat olleet, niin sitä tulee vielä tavallaan surullisemmaksi. Jokin aikakausi on nyt vain käyty läpi – se on loppu nyt. Jäljellä on enää vain ihanat muistot. Kiitos niistä ja lepää rauhassa rakas Roki, ja viethän Foxylle mennessäsi terveisiä

Muistoja Foxysta ja Rokista Read More »

Kesän viimeinen päivä oli 28.8.2022

Lähdetään nyt siitä, että kesä jatkui pitkälle elokuuta vuonna 2022, ainakin täällä Imatralla. Vasta viimeisinä päivinä kelit jäähtyivät sellaiselle tasolle, että oli pakko pukeutua pitkähihaiseen paitaan. Aika raju pudotus vuorokauden sisällä, 15 astetta. Se tuntuu jo tällaisella keski-ikäisellä luissa ja nivelissä!

Sunnuntai oli outo päivä. Heti aamusta oli hellelukemat ja iltapäivällä välillä satoi vettä ja yhtä aikaa paistoi aurinko. Ilma oli lämmin, +28C.

Kuvakaappaus: Ilmatieteenlaitoksen appi iPhone

Minulla on sunnuntaina toisinaan tapana käydä vanhemmillani saunomassa, ja tein niin myös tänäkin sunnuntaina. Ainakin tarkenisi ajaa sähkövehkeellä T-paita päällä pois. Kun lähdin vanhemmiltani, päätin vielä käydä bongailemassa taivaalta kesän viimeiset ukkospilvet, kun niitä sattui olemaan maisemissa. Aikaisemmin illalla pilvet näyttivät menevän ohi ja kaukaa. Päätin käydä vetäisemässä vielä yhdet terassibisset naamariin ennen kuin lähdin kotiin.

Kesän menopeli

Maisemat olivat junaradan sillan kohdalla enemmän kuin komeat! Jäin patsastelemaan sillalle ja katselin pilviä ja kauniita taivaan värejä. Luonto tarjosi todellista silmäkarkkia. Halusin nauttia vielä edes hetken loppuvasta kesästä.

Kesäinen maisema junaradan sillalta 2022

Ukkospilviä todellakin näkyi. Kaikki menivät vain tästä omalta kohdalta ohi. Yksi kunnon salama räsähti suht lähelle iltabissen aikana, mutta siinä olikin sitten sen illan ukkoset… kunnes menin kotiin kymmenen tienoilla, ja aloin tutkia tarkemmin salamakarttaa. Sieltä oli vielä tulossa yksi ukkonen, ja se osuikin sitten ihan kohdalle joskus kello 22.30.

Screenshot: Lightningmaps.org

Salamointia oli hienoa katsella yöllä kun ne näkyvät niin hyvin. Meille on sattunut tänä kesänä peräti kaksi kertaa ukonilma yöllä, mikä on suht harvinaista herkkua. Parvekkeelle ei ollut tällä kertaa asiaa ukkosen aikana, koska vettä satoi sen verran paljon ja tietystä suunnasta, että parvekekaiteen reunasta kimposi vedet parvekkeen puolelle. Meillähän ei ole lasitettuja parvekkeita. Se tuo hieman haastetta parveketoimintojen suhteen… niistähän voi lukea täältä blogistani myös, jos haluaa katsoa mitä kaikkea siellä oikein touhuan.

En meinannut millään uskoa, että kesä todellakin oli tämän illan jälkeen ohi! Kirjoitan tätä nyt viikko tapahtuneen jälkeen, ja voin sanoa, että hyi helvetti miten kelit oikein muuttuivatkaan. Ja hoitokissatkin lähtevät uusiin maisemiin… voi ryökäle sentään. Muuttuuko nyt kaikki sitten jotenkin masentavampaan suuntaan?

Niin, olenhan minäkin ”syksyn lapsi” ja pian 50-vuotias. Mihin ihmeeseen aika oikein katoaa? Yksi asia on varma, mikä syksyn myötä tulee mukaan elämään, on metsässä liikkuminen. En liiku metsässä milloinkaan muulloin niin paljon kuin syksyllä. Saattaa toki johtua siitä, että tykkään käydä pomimassa sieniä. Syksyllä ei myöskään ole niin kuuma eikä hyttysiäkään. Silloin on oikein kiva käydä kävelemässä metsässä.

Kävimme edesmenneen koirani, Foxyn kanssa, metsässä syksyisin. Syksyllä ei tarvinnut miettiä, että nappaako koira vapaana juostessaan jonkun eläimenpoikasen suuhunsa… eläimillähän pitää olla se pesimisrauha. Tosin, Foxy oli niin tolkuttoman kiltti koira, ettei tehnyt millekään luontokappaleelle mitään pahaa. Kuinka ikävä minulla tuota karvakuonoa taas onkaan! Koiran merkitystä ihmiselle ei voi oikeastaan koskaan ymmärtää ennen kuin on omistanut koiran. Ja ennen kuin joku pahoittaa mielensä, koirani sai juosta vapaana ”omilla tiluksillaan” niin paljon kuin halusi. Oli siis maanomistajan, eli sukulaiseni lupa.

Niin… kävin usein Foxyn kanssa käyskentelemässä metsässä. Halusin, että koira pääsisi juoksemaan vapaasti kinttujensa kyllyydestä. Foxy rakasti metsässä juoksemista. Itse katselin sammaleita ja mättäitä, ja vähän sienitilannettakin. Laitan tähän nyt linkin yhteen tekemääni videoon, joka on kuvattu syksyllä 2016. Istumme siinä Foxyn kanssa parvekkeella katsellen kun vettä sataa. Toivottavasti tämä tuo kaikille hymyä huuleen. Video on kuvattu 2.9.2016. Tässä vielä toinen linkki tekemääni videoon samoilta ajoilta, joka kertoo Foxyn kesästä 2016.

Tälle päivälle on ennustettu +14C lämmintä, mikä tuntuu jopa ruhtinaalliselta. On meinaan ollut kylmää, ihan naurattaa! Noh, ei tässä auta muu kuin aloittaa parvekkeen purkaminen talviteloille. Teen projekteista sitten toisen päivityksen, koska siitä on vähän erilaisempaa kerrottavaa.

Laitan lopuksi vielä yhden kuvan tämän kesän ukkospilvestä, jonka kuvasin kännykällä 17.8.2022. Pilvi oli erittäin sopivasti Immalanjärven yllä ja sen näki kokonaan kaikessa komeudessaan. Hyvää viikon alkua!

Kesän viimeinen päivä oli 28.8.2022 Read More »

Rankkasadetta Imatralla 6.8.2022

Olen nyt innostunut kuvailemaan videolle sadetta ja ukkosta, jos sellaista sattuu kohdalle. Ja niin siinä sitte kävi, että 6.8.2022 Imatra (tarkemmin Vuoksenniska) sai oman osansa rankkasateista, joita oli ennustettukin lauantaiksi. Pitkä saderintama kulkisi lännestä itään Suomen halki.

Katselin sadetutkaa jo hyvissä ajoin, koska minun piti käydä autolla liikenteessä. Halusin käydä muun muassa kaupassa ennen saderintaman saapumista. Pahin myräkkä oli ennustettu iltapäivälle kolmen-neljän hujakoille. Tutkakuva näytti alkuunsa ihan ”rauhalliselta”. Odotin, että pieni sadelämpäre ”menee ohi” ja lähdin liikenteeseen.

Ursan sadetutkakuva
Kuvakaappaus: ursa.fi sadetutka

Oltuani reilu vartin liikenteessä ajoin sen verran korkeamman mäen päällä, että satuin näkemään taivasta puiden latvojen yli. Taivas oli todella synkän näköinen. Tämä hieman yllätti, koska eihän täältä matalalta pusikoista näe mitä kauempana taivaalla tapahtuu. Sen takia, esimerkiksi ukkosten kuvaaminen omassa asunnossani on aika turhaa, kun ei ole sellaista paikkaa missä kuvata. Kaikkien ikkunoiden edessä on puita. Parvekkeen kaiteen edessä nyt on puutarha kaikkine kissaverkkoineen. Pitäisi lähteä muualla kuvaamaan. Mutta mihin?

Noh, funtsin siinä aikani, että käynpähän vaikka Mansikkalassa bongailemassa vähän taivasmeininkiä ja samalla siellä kaupassa. Pysähdyin kuitenkin linja-autopysäkille, koska siinä kohtaa pilvi näyttikin jo aika uhkaavalta. En katsonut edes sadetutkaa, vaan pistin auton vain parkkiin ja aloin kuvata videolle.

Auto ei välttämättä ole juuri se paras paikka kuvata sadetta. Pitänee kehitellä jotain muuta asian suhteen. Jos nyt mikään lohduttaa niin ainakin tuulilasista näkee läpi kun se on tänä vuonna uusittu! Muuten kuvaaminen on hankalaa kun on pakko pitää pyyhkijät päällä ja tuuletin huutamassa. Linja-autopysäkillä olisin todennäköisesti kastunut. Ja jotenkaan en ihan uskalla hengailla tietentahtoen ulkosalla, jos vaikkapa ukkonen on tulossa. Tämänkään pilven voimakkuudesta minulla ei ollut mitään havaintoa etukäteen. Asia siis selvisi jälkikäteen kun kaikki vyöryi niskaan.

Video: Rankkasade kello 13 Imatra 6.8.2022

Kun tämä oli noin puolessa tunnissa ohi, lähdin uudelleen autolla liikenteeseen. Ajoin edellisen tarkkailupaikkani ohitse Mansikkalan suuntaan ja pysähdyin taas tarkkailemaan taivasta toiselle linja-autopysäkille. Välillä paistoi aurinko. Tilanteet muuttuivat hyvin nopeasti ja kohta sai taas käyttää tuulilasinpyyhkijöitä.

Vaihdoin välillä tarkkailupaikkaa. Täältä näkisin paremmin ja laajemmalle alueelle taivasta. Olen joskus käynyt bongailemassa pilviä tuon kuvassa näkyvän sillan päällä. Siitä näkee todella hyvin. Ainoa ongelma paikassa on vain se, kun siinä kulkee autoja niin paljon ja ne tulevat myös kuviin. Toiselle puolelle autotietä ei voi mennä, koska siinä ei ole jalankulkijoille väylää. Se häiritsisi liikenettä todella pahasti, varsinkin kun siinä kulkee paljon rekkoja. Tässä on linkki kuvaan, jonka olen ottanut sillan päältä. Siitä näkee hyvin maisemat. Seuraava blogikuva on otettu kohdasta, joka näkyy linkitetyn kuvan oikealla laidalla liikennemerkin kohdalla koivikon vieressä.

Sadepilvien tarkkailupaikka

Tässä kohtaa aloin jo katsella tutkakuvia, että saisin vähän tarkempaa tietoa mitä mahdollisesti kyisesellä hetkellä taivaalla näkyi. Siispä taas Ursan tutkaa tutkailemaan (jos näin voi sanoa). Edellinen rankkasade matkasi jo eteenpäin ja se on rengastettuna sinisellä tuossa kuvassa. Imatra on merkitty rastilla. Kyseinen pilvi näkyy tutkakuvassa rastin kohdalla.

Kuitenkin se pahin sade oli vielä saapumatta. Siitä näkyy jo osa tuossa vasemmalla alalaidassa. Lähdin tässä vaiheessa kotiin jatkamaan tilanteen tarkkailua. Kuitenkin, nyt oli poikkeuksellisesti mahdollista katsella sateen saapumista keittiön päätyikkunasta. Alueelle muodostui koko ajan uusia sadepilviä. Niistä ei ottanut tutkankaan avulla mitään tolkkua. Siispä luulen, että se aikaisemmin tarkkailemani pilvi (ei klo 13 rankkasade) on rinkuloituna sinisellä tuossa kartassa. Punainen viiva näyttää sen tulevan myräkän.

Kuvakaappaus: ursa.fi

Tässä vielä vähän pilvibongailua… EDIT: 27.8.2022 Laitan tähän pelkästään linkin videoon, koska Googlelta tuli sisältöilmoitus, että Tuubivideoita ei kait saisi olla upotettuna kahta kappaletta yhdellä sivulla, eli tässä minun postauksessa. Tässä siis LINKKI tekemääni pilvibongaus-videoon.

Pitää lähteä tänään katselemaan vähän paikkoja joissa voisi bongailua alkaa harrastamaan. Niistä pitäisi nähdä suht’ pitkälle, mutta ei sitten tohtisi ihan suurenkaan mäen päällä olla turvallisuussyistä, varsinkaan jos ukkosia haluaa bongata. Ei tässä tällä kertaa muuta kuin hyvää viikon alkua! Tulossa on vielä jossain vaiheessa yksi video, mitä en tähän ehtinyt vielä tekemään. Se on sitten ikkunan takaa kuvatusta saderintamasta, mitä tässä koko lauantai tuli odotettua. Kuulemisiin!

Rankkasadetta Imatralla 6.8.2022 Read More »

Urho-kissan muistopäivä 30.7.2022

Käytin perjantai-illan siihen, että muistelin edesmennyttä Urho-kissaani. Urho tuli minulle tasan vuosi sitten (10-vuotias Urho-kissa). En ole saanut aikaiseksi tehdä hänestä edes muistovideoita. Täytyy skarpata nyt lähiaikoina asian suhteen ennen kun aikaa on kulunut liikaa ja videon teko alkaa tuntua turhalta. Videoklippejä kertyi kuitenkin jonkinmoinen määrä. Oli tarkoitus tehdä niitä silloin vielä kun Urho oli elossa. Jostain syystä ajattelin, että ei niillä niin kiire ole. Aika kului, Urho sairastui ja sitten olikin jo liian myöhäistä… jouduin sanomaan Urholle hyvästit.

Urho-kissa

Tein alkuunsa Urhosta esittelyvideon ja siihen se homma sitten jäikin. Urho olisi ollut juuri sellainen lemmikki, mistä olisi saanut ihania videoita aikaiseksi. En tajunnut tehdä aikaisemmista kissoista videoita juuri lainkaan. Silloin laitteet eivät olleen ihan niin hyviä kuin tänä päivänä. Ajattelin tehdä Urhon kohdalla toisin. Halusin myös näyttää maailmalle kuinka ihana tuo kissa olikaan. Urholla oli oma Insta-tili, jolla oli seuraajia. Urholla oli jopa suosittuja seuraajia. Oma ajatus tästä oli lähinnä se, että saisin kustannettua Urhon elämän Instan kautta saaduilla tuloilla, ja samalla voisin auttaa löytöeläinkotia, josta Urho tuli minulle. Asiat eivät vaan menneet niin kuin suunnittelin.

Videoklippini koostuvat lähinnä siitä kun silittelen Urhoa. En ehtinyt oikein muutakaan kuvata. Se oli itsessään jo niin ihanaa, että Urho otti minut aika nopeastikin ”emokseen”. Meillä synkkasi alusta asti hyvin. Minua harmittaa niin kovasti ettei hän ehtinyt elää kanssani sen pidempää. Urho oli minulle se kissa, jolle halusin avata sydämeni ja kotini.

Urho – kissavideo valmiiksi

Jatkoinkin kirjoittamista vasta seuraavana päivänä, ja päätin työstää yhden videon valmiiksi. Tässä se nyt on. Ensimmäinen muistovideo Urhosta. Toivottavasti löydän videoklippejä sen verran enemmän, että saisin tehtyä erilaisia videoita. Onneksi sain tallennettua Urhon ihanan jutustelun, jota se harrasti aika paljonkin. Urho oli puhelias kaveri.

Loput kissavideot Urhosta voi käydä katsomassa TÄÄLTÄ. Olen luonut Urho-videoita varten oman kanavalistan.

Urho-kissan muistopäivä 30.7.2022 Read More »

Scroll to Top